Etusivu

Uusikuu Skorpionissa 1.11.2024 – Pelon anatomia

Tämän syksyn pimennyskausi tulee päätökseensä perjantaina iltapäivällä, kun kuu saapuu jälleen auringon luo ja aloittaa uuden kuunsyklin Skorpionin merkissä. Kartalla on edelleen paljon dynamiikkaa, joten aika jatkuu pimennyskauden jälkeenkin intensiivisenä. Marsin ja Pluton – Skorpionin perinteisen ja modernin hallitsijan – oppositio Ravun ja Kauriin viimeisiltä asteilta on uudenkuun kartalla lähes täydellinen, ja se värittää merkittävästi alkavaa kuunkiertoa. Pluto, Manalan Herra, ja Mars, Sodan Jumala, katsovat toisiaan silmästä silmään kuun nostaessa Skorpionin syvien vetten pimeydestä esiin kysymyksen: mitä pelkäät?

Skorpionin merkissä olemme tekemisissä syvien, intensiivisten emootioiden kanssa. Kiinteänä vesimerkkinä Skorpionin kuu on äärettömän intuitiivinen, pinnanalaisia virtauksia tarkkaileva ja päivänvaloa välttelevä pyrkiessään kasvattamaan voimantunnettaan. Skorpionin kuu odottaa hetkeään, luo strategiaa, ja ottaa sitten mitä tarvitsee. Skorpionin kuu haluaa hallita tunteita ja tilanteita, elinvoimaa, mutta parhaimmillaan siinä elää myös vahva kyky kohdata tuntematon ja antautua syvälle muutokselle. Marraskuun pimenevät illat johdattelevat meidät yhdessä uudenkuun kanssa syviin vesiin ja kutsuvat ottamaan pimeyden vastaan, rohkeasti katsomaan niihin nurkkiin, joiden äärellä kylmät väreet kulkevat pitkin selkärankaa ja tulee Äitiä ikävä. Pluto Kauriissa, edustaen vakiintuneiden, kivikasvoisten rakenteiden ja institutionalisoidun vallan pimeitä kolkkia saa vastaansa Marsin, jota Ravun merkissä ajavat henkilökohtaiset tunteet, turvattomuuden tai turvan kokemus. Pelko on läsnä, ja aika kutsuu meistä jokaista kohtaamaan sen näkymättömän hahmon. Tunteiden työntäminen taka-alalle ei yksinkertaisesti enää ole vaihtoehto, sillä elämä kutsuu ihmistä kokonaisuuteen – tietoiseen, läpinäkyvään toimijuuteen. Mitä sinä pelkäät, ja mihin pelko sinua ajaa? Millaiseen toimintaan? Uudenkuun aika on hyvä käyttää sisäänpäin kääntyen, näiden kysymysten äärelle hiljentyen, sillä Suuren Äidin sylin arkkityyppi on läsnä Ravussa, ja Plutoa vastaan asettuvalla Marsilla on nyt tietoinen mahdollisuus nojata tuohon syliin, kohdata pelkonsa ja kasvaa rohkeaan, tunteelliseenkin toimijuuteen.

Taivaanvalot tekevät Skorpionista kolmiota Kalojen Saturnukselle, mikä antaa tukea ajassa liikkuvan informaation ja oman mielikuvituksen järkevälle ja kiireettömälle rajaamiselle ja tarkastelulle. Alkava kuunsykli on oiva mahdollisuus tutkiskella sitä, miten syvällä alitajunnassamme liikkuvat tunteet värittävät vastaanottamaamme informaatiota ja sitä kautta mielikuvaamme maailmasta. Minkälaisella informaatiolla ruokin alitajuntaani? Venus Jousimiehessä vasten Kaksosten Jupiteria muistuttaa taannoin lukemastani historiantutkija, professori ja kirjailija Yuval Noah Hararin haastattelusta, jossa hän kertoi jatkuvan informaatiohamstrauksen sijaan ”ottavansa vastaan vain vähän hyvälaatuista informaatiota, jonka sulattelee ajan kanssa kuin terveellisen ruoan” (voit lukea haastattelun tästä, siinä on paljon uudenkuun aikaan liittyvää pohdittavaa!). Uudenkuun kartalle muodostuva vesikolmio Merkuriuksen, Marsin ja Neptunuksen kesken korostaa edelleen tarvetta tarkastella tietoisesti informaatiotulvaa, jonka keskellä elämme, sekä omaa tunteellisuuttamme sen äärellä. Missä kohdin lietsomme pelkoa informaatiolla, ja missä kohdin välttelemme pelon tuntemista informaatiosta pois kääntyen?

Skorpionin merkki on kuoleman ja jälleensyntymän aluetta. Mikä pelottaisikaan ihmistä enemmän? Maailma sellaisena kuin olemme sen oppineet tuntemaan on muutoksen, kuoleman ja jälleensyntymän prosessissa, ja samainen muutos on käynnissä meistä jokaisessa, omalla tavallaan. Pelko kuuluu asiaan. Skorpionin merkissä meillä on mahdollisuus syvään muutoksen, jossa sisäinen voima muuttuu pohjamutien tunteissa elävästä kontrollinhalusta hallituksi, tietoiseksi yhteydeksi, elämänvoimaksi. Kuin tätä korostaen taivaanvalot tekevät uudenkuun kartalla harmonista aspektia evolutiivista kehityssuuntaamme kuvaaviin kuunsolmuihin, joita myös lohikäärmeen pääksi (noususolmu Oinaassa, Marsin hallitsija) ja hännäksi (laskusolmu Vaa’assa) kutsutaan, ja kysymys on ilmassa: yritätkö tappaa lohikäärmeen, vai kesyttää sen? Kummalla tavalla luulet saavasi sen voiman käyttöösi? Pelko on soturin (Mars) tie kohti lohikäärmeellä ratsastamista.

Hedelmällisiä tapoja linjautua uudenkuun energiaan:

  • Ota aikaa hiljentymiselle omassa rauhassa, ja ole hereillä etenkin pelon tunteelle. Mikä sen herättää? Herättääkö pelko pelkoa? Uskallatko olla läsnä pelolle, kutsua sen teelle pimenevään iltaan, kynttilänvaloon?
  • Ajassa tunteet käyvät kuumina – vältä impulsiivista reagointia, hengitä syvään ja kuuntele tunteen viestiä. Millaista toimintaa tarvitaan, jos tarvitaan?
  • Huomion hajauttamisen ja ärsykkeiden keräilyn sijaan keskity johonkin kiinnostavaan asiaan, ja anna sen johtaa sinut syvemmälle, laajempaan ymmärrykseen kyseisessä asiassa.
  • Tuleva kuunsykli tukee syventymistä ja intensiivistä emotionaalisten resurssien sijoittamista johonkin sinulle tärkeään asiaan, tarjoten vahvaa mahdollisuutta uudistumiseen. Pidä huolta, että valitset itse, mihin energiasi keskittyy. Vältä dystooppisten mielikuvien pyörittelyä.
  • Skorpionin kuun aikaan meillä on intuitiivinen tarve hyvin syvään läheisyyteen, yhtymiseen toisen kanssa. Tunnustele mitä tunteita se sinussa herättää. Miltä tuntuisi kokea syvää läheisyyttä elämän, tämän hetken kanssa? Olemassaolon?

Olkoon meillä rohkeutta katsoa pimeään

astua siihen

niin että sisäinen hohde syttyy, kasvaa

valaisemaan

Kiitos


Tilaa tästä uuden- ja täydenkuunluennat suoraan sähköpostiisi!

Täysikuu Oinaassa 17.10.2024 – Haavoittunut soturi

Iltapilviä.

Voimakkaan uudenkuun auringonpimennyksen aloittama kuunkierto saapuu kulminaatiopisteeseensä torstaina päivällä, kun kuu asettuu Oinaassa vastapäätä Vaa’an aurinkoa. Parin viikon takainen auringonpimennys lähetti kuun kierrokselleen voimakkaiden tunteiden saattelemana, kutsuen meitä Lilithin tarinan kautta katsomaan rehellisesti elämässämme niitä kohtia, joissa loukatut tunteet ajavat meitä koston kierteeseen ja itsesabotaasiin (voit lukea auringonpimennyksen energiasta tästä). Onnistuitko löytämään itsestäsi siemenen uudenlaisille toimintamalleille? Toivottavasti, sillä katsoessani täydenkuun karttaa alkaa päässä pyöriä ja mieleen tulee väkisinkin, että katson taistelutannerta jossa ei käydä kahden puolen sotaa, vaan sekalaista sohimista kaikki kaikkia vastaan. Huh! Dynamiikkaa on valtavasti ja Oinas merkkinä tunnetaan taistelunhalustaan, joten täydenkuun aikaan on erittäin tärkeää maadoittua ja luoda sisäistä tilaa havainnoida erilaisten tarpeiden ristitulta, välttää impulsiivista reagointia. Onneksi Oinas on merkkinä myös eläinradan rohkein, joten täysikuu esittää meille haasteensa: uskallanko antaa vahvan dynamiikan kasvattaa itsessäni rakentavaa voimaa, jota käyttää tietoisesti? Vaikeiden aspektien lahja on siinä, etteivät ne anna tilaisuuden mennä ohi huomaamatta.

Kulkiessaan Oinaassa kuu on impulsiivinen, itsekeskeinen, rohkea sekä nopeasti kiihtyvä ja lauhtuva. Oinaan kuun aikaan olemme akuutin tietoisia omista tarpeistamme ja haluamme aktiivisesti saada ne tyydytetyksi. Täydenkuun kartalla kuu on yhtymässä Khironiin, mikä korostaa nimenomaan haavoittuneisuutta näiden tarpeiden äärellä. Ehkä meissä nousee kiukku, sillä meitä ei ole huomattu? Ehkä turhautuneisuus kiristää hermoja, kun emme koe saavamme mitä haluamme tarpeeksi nopeasti, heti? Ehkä häpeä kuristaa, kun koemme itsemme heikoiksi, pelkureiksi, emme uskalla tavoitella, ottaa sitä mikä meille kuuluu? Ehkä vaivumme masennukseen, sillä kaikki nämä tunteet ovat meille liikaa, uuvumme? Khironin ja kuun yhtymä nostaa meissä pintaan nimenomaan niitä haavoja, jotka liittyvät omaan toimijuuteemme, voimaamme ja suorituskykyymme. Hyökkäämmekö vai vetäydymmekö? Jähmetymme? Aurinko Vaa’assa haluaa rauhaa, oikeutta, tasa-arvoa, ja taivaanvalojen välille muodostuu jännite jossa tarvitsemme auringonpimennyksen meille antamia rauhanneuvottelutaitoja. Olisiko Lilith, omien tunteidensa voiman kesyttäneenä nyt valmis kohtaamaan Aatamin? Haavoittuneen haavoittajan? Millaista vuoropuhelua nuo kaksi voisivat käydä? Pystyvätkö jännitteen keskellä vuoropuheluun, vai leimahtaako riita uudestaan?

Tulenarkaa on, kun täydenkuun kartalla myös Mars Ravussa ja Pluto Kauriissa asettuvat vastakkain ja neliöivät taivaanvaloja muodostaen kartalle suuri risti -kuvion. Paine on valtava. Synnytämmekö timantteja nämä energiat yhdistäen vai murrummeko niiden vetäessä eri suuntiin? Mars Ravussa pelaa hyvin yhteen Oinaan kuun kanssa antaen rohkeutta ja voimaa suojella sitä mikä on tärkeää, ylläpitää turvalliseksi kokemiamme rajoja joiden suojissa hoivata haavojamme sekä suojautua toisten riehumiselta. Täydenkuun paineessa on tärkeää muistaa, että etevin ja rohkeinkin soturi tarvitsee välillä hoivaa, suojaisaa paikkaa jossa kasvojaan ei menetä itkemällä. Uskaltaa hakea tukea ja apua. Pluto Kauriissa murtaa kivikasvot, joita on kunnioitettu ja pidetty arvokkaana, ja tunteet tulevat näkyväksi. Kaipaamme syvää emotionaalista yhteyden kokemusta (Venus Skorpionissa) pysyvinä pidettyjen rakenteiden ja ulkoisen turvallisuuden tunteen murentuessa ympärillämme (Uranus Härässä), joten on hyvä tarkastella myös sitä, voiko omat rajat vetää huokoisiksi niin, että yhteys toisiiin ei katkea edes silloin kun pelissä on vaikeita tunteita?

Kaivattua lempeyttä kartalle tuo Skorpionin Venuksen ja Kalojen Neptunuksen harmoninen kolmio, joka auttaa meitä ammentamaan taiteen parantavasta voimasta, ihmisen ylittävästä pyytettömästä rakkaudesta ja kyvystä uskoa hyvään. Kaikessa intensiivisyydessään täysikuu herättää meissä sisäisen tulen ja kysyy: jos tietäisin seisovani rakkaudessa, aina, miten voimaani käyttäisin? Jos luottaisin täysin minua kannattelevan rakkauden voimaan, tietäisin etten ole yksin, omillani, miten toimisin maailmassa, miten kohtelisin itseäni, toisia? Miten se vaikuttaisi minuun ja toimijuuteeni? Auringonpimennyksen synnyttämä siemen puhkeaa täysikuussa täyteen loistoonsa ja muistuttaa meitä viisaista ohjeista: antakaamme ensin happinaamari itsellemme, sitten naapurille. Ottakaamme tikku omasta silmästämme, sitten tukki toisen silmästä. Luokaamme rauhaa ensin itsessämme, sitten maailmassa. Joskus vahvinkin soturi tarvitsee nimenomaan haavoittumista ymmärtääkseen, ettei ole yksin. Maailma ei kaadu, vaikka keskittyisikin hetkeksi itseensä, istahtaisi hoivattavaksi.

Hedelmällisiä tapoja hyödyntää täydenkuun energiaa:

  • Tee maadoittavia harjoituksia, jotka yhdistävät kehon liikkeen hengitykseen rauhallisella tavalla – näin luomme kehoomme tietoisuutta ja uusia toimintamalleja rauhallisesta voimantunnosta ja toimijuudesta, kiireettömyydestä, aktiivisesta levosta.
  • Ole läsnä sinussa herääville tunteille, ja tunnustele mitä tunteita tunteet edelleen herättävät. Mikäli tunnet tarvetta hyökätä, vetäytyä tai jähmettyä, luo itsellesi mahdollisuuksien mukaan fyysisesti turvallista tilaa ja seuraa tunnetta syvemmälle. Mitä tarpeita tunteet herättävät?
  • Ammenna tietoisesti voimaa kauneudesta. Musiikki, visuaalinen taide, tanssi, luonnon pyhyys… Anna kauneuden voidella haavojasi ja koskettaa lempeästi sieluasi.
  • Tunnustele omia rajojasi. Missä kohdin ylität tai annat toisten ylittää sinulle aidosti turvalliset rajat? Omista rajoista huolehtiminen luo sisäistä turvallisuuden tunnetta, ja vain sinä voit tietää missä sinulle turvalliset rajat kulloinkin kulkevat. Vahva toimijuus syntyy rohkeudesta määritellä itse omat rajansa.
  • Tunnustele, yritätkö kenties jossakin puskea väkisin eteenpäin, saada asioita aikaan, muutosta tapahtumaan? Joskus estämme omaa etenemistämme pyrkimällä liian nopeasti tai voimakkaasti eteenpäin. Voisitko luottaa siihen, että toisinaan on annettava periksi, annettava elämän näyttää tie omassa tahdissaan? Höllättävä?
  • Ota apu vastaan. Jos mahdollista, tarjoa apua toiselle.
  • Kun maailman tilanne ja uutiset ahdistavat, tuo kädet sydämelle ja tunne sen syke, käsien hellä paine vasten rintaasi. Sinussa asuu voima, ja itseesi voit aina vaikuttaa. Mitä sinä haluat edistää maailmassa? Anna sen näkyä sinussa.

Meille varastettiin tuli jumalilta

kehittyköön meissä kyky

ohjata riehuvaa voimaa

rakkauden teille

Kiitos


Tilaa tästä uuden- ja täydenkuun luennat suoraan sähköpostiisi!

Uudenkuun auringonpimennys Vaa’assa 2.10.2024 – Rauhanneuvottelu sisälläni

Uusi kuunkierto alkaa keskiviikkoiltana auringonpimennyksellä kun kuu kohtaa auringon Vaa’an merkissä hyvin lähellä kuun laskusolmua. Auringonpimennys on aina merkittävä uusi alku edustamissaan asioissa, ja laskusolmulle osuessaan pimennys korostaa nimenomaan vanhojen toimintatapojen päättymistä ja muutosta (kuun laskusolmu edustaa yksinkertaistetusti tuttua, menneisyyttä, noususolmu sitä vastapäätä puolestaan uutta, kutsuvaa suuntaa). Aurinko ja kuu saavat pimennyskartalla seurakseen Merkuriuksen ja asteroidi Lilithin, samalla kun Venus, Mars ja Saturnus muodostavat keskenään harmonisesti virtaavan kolmiokuvion, joten kartan dynamiikka johdattelee meidät Vaa’an teemoihin – oikeudenmukaisuuteen, harmoniaan, rauhaan ja ihmissuhteisiin – tarinalla Lilithistä ja Aatamista, maapallon ensimmäisistä ihmisistä. Auringonpimennys asettaa meidät ohimeneväksi hetkeksi tilaan, jossa menneisyyden valintojen ote heltiää, ja saamme tilaisuuden tehdä uusia valintoja, vapautua menneisyyden painolastin ohjailevasta otteesta, itseään toistavista kierteistä. Pimennysajan herättämät vahvat tunteet asettavat meidän Vaa’an kuun haasteen eteen: miten tunteet kuten pelko, suru ja viha, sopivat rauhaan, yhteyteen?

Auringon, kuun, Lilithin ja Merkuriuksen yhtymä pimennyskartalla on lähes täydellinen, joten kutsu lähestyä pimennyksen energiaa Lilithin tarinan kautta on suora. Toisin kuin Eeva, jonka Jumala luomiskertomuksen mukaan loi Aatamin kylkiluusta, Lilith oli nainen, joka Aatamin tavoin luotiin paratiisiin Maan tomusta, tasavertaiseksi puolisolleen. Kaksikko edusti kuitenkin ihmiskuntaa, joten tasavertaisen parisuhteen muodostaminen ei onnistunutkaan kertaheitolla. Aatami yritti määrätä vaimoaan tämän seksuaalisuutta hallitsemalla, mistä Lilith kimpaantui niin että läksi ulos paratiisin porteista paritellakseen paholaisen kanssa. Ensimmäisten ihmisten ensimmäinen riita? Vaa’an kuu, joka kaipaa harmoniaa, rauhaa, yhteyttä ja kauneutta, yhdessä auringon ja Merkuriuksen kanssa esittää meille myyttisen kertomuksen ja pysäyttää kuvan hetkeen, jossa Aatami vaatii Lilithiltä alistumista tahtoonsa ja tunteet alkavat kuohua. Tämä on se hetki, jossa tehdään ratkaisevia valintoja. Entä jos Lilith saisi mahdollisuuden valita uudestaan, toisin?

Mitä luulet Lilithin tunteneen tuossa hetkessä? Raivoa? Surua? Pettymystä, häpäisyä? Turvattomuutta? Kaikki tunteita, jotka Vaa’an kuulle ovat erittäin epämiellyttäviä, rumia, epätoivottuja. Kuu Vaa’assa haluaisi nauttia kauneudesta ja rauhasta, hyvästä tunnelmasta, ja välttelee helposti konflikteja omien tunteidensa kustannuksella, liikkuu pinnalla, pyrkii miellyttämään peittäen syvät jännitteet itseltäänkin taidokkailla sosiaalisilla eleillä. Vaikka Vaaka yhdistetään ihmissuhteisiin, ilmamerkkinä tunteet eivät ole Vaa’an vahvaa aluetta, ainakaan silloin kun ne mutkistavat ideaalia. Lilith sen sijaan ei pyytele räiskyvää voimaansa anteeksi, paiskoo ovia jos kokee tulleensa loukatuksi, loukkaa vaikka itseään loukatakseen toista takaisin. Pimennyskartalla Lilithin raivostuminen antaa meille voimaa rikkoa Vaa’an hyvistelevä hymynaamari ja miellyttämisenhaluisuus, onneksi kuitenkin taitavasti kommunikoivan rauhantuomarin avulla (Merkurius Vaa’assa). Parhaimmillaan myös Vaa’an kuu on loistava diplomaatti, joka kykenee suhtautumaan tunteisiin pienen välimatkan päästä, objektiivisesti, pyrkien aidosti löytämään tapoja riitojen selvittämiseen kaikki osapuolet tasapuolisesti huomioiden.

Mars tekee Ravun merkistä hankalaa neliötä kuu-aurinko-Merkurius-Lilith -yhtymälle, erityisesti varmistaen että Lilithin tunteet eivät jää Vaa’an valtakunnassa pinnan alle kytemään. Samalla se yhdistää harmonisen vesimerkkien kolmion (Mars Ravussa-Venus Skorpionissa-Saturnus Kaloissa) näihin rauhanneuvotteluihin. Venus Skorpionissa on intensiivinen, omistushaluinen, ja samalla uskomattomaan emotionaaliseen syvyyteen kykenevä, Mars Ravussa (liipasin)herkkä ja omiin tunteisiinsa keskittyvä, samalla äärettömän turvallisuuden- ja suojelunhaluinen. Saturnus Kaloissa takertuu helposti doktriineihin, pyrkii kontrolloimaan ja moralisoimaan pyhyyttä, samalla kuitenkin auttaa ammentamaan pyyteettömästä rakkaudesta kypsästi ja järkevällä tavalla. Vesikolmion virtaus tuo pimennyskartalle jonkinlaista mystistä pyhyyttä, aivan kuin se antaisi rauhanneuvottelujen tueksi vahvasti sielussa värähtelevän symbolisen kuvan, rakenteen jossa maskuliininen suojelee ja turvaa feminiinisen kantamaa elämän ja kuoleman mysteeriä.

Pimennyskartan viesti on selkeä: vaikeita tunteita ei voi ohittaa, eikä niitä tarvitse piilottaa rauhan säilyttääkseen tai yhdistäviä siltoja luodakseen. Päinvastoin – turvallisessa ympäristössä koettuna vaikeat tunteet auttavat meitä yhä lähemmäs itseämme ja toisiamme, rakentamaan aitoa harmoniaa, resonanssia, syvää inhimillistä yhteyttä. Tunteet auttavat meitä tunnistamaan, missä resonoimme luontaisesti, kenen kanssa, ja auttavat meitä valitsemaan miten, missä ja mihin liikkua pysyäksemme harmonisessa suhteessa muuhun elämään. Kun Lilith raivostui Aatamille (täysin oikeutetusti), villinä vellovat tunteet ajoivat hänet satuttamaan itseään, uudestaan ja uudestaan, synnyttäen vihamielisyyden kehän. (Voi kunpa Lilithillä olisi ollut viisas ystävä, jonka luo mennä suremaan ja raivoamaan sen sijaan että hyppäsi paholaisen petiin!) Kun Vaa’an auringonpimennys hetkeksi hiljentää menneen, luo se meille tilan kysyä itseltämme: olenko rehellinen tunteistani, vai kaunistelenko niitä? Jos tulen loukatuksi, raivostun, suren tai pelkään, uskallanko kuunnella tunnetta siitä sokaistumatta, ottaa sen vakavasti, merkkinä rajojeni ylittämisestä? Miten haluan silloin toimia? Mitä tuo mystinen kuva maskuliinisesta suojelijasta feminiinisen elämän mysteerin turvana minussa tarkoittaisi sillä hetkellä? Miten sinä olisit toiminut, jos olisit Lilith? Mitä olisit sanonut Aatamille?

Kuunsolmut ovat matkanneet Vaaka-Oinas -akselilla vuoden 2023 heinäkuusta, ja tämä auringonpimennys on viimeinen pimennys ennen solmujen siirtymistä Neitsyt-Kalat – akselille. Laskusolmun kulkiessa Vaa’assa ja noususolmun Oinaassa, menneet pimennykset ovat olleet kutsuja katsoa tarkemmin niitä toimintamalleja, joilla ylläpidämme näennäistä rauhaa pinnanalaisia jännitteitä luoden sen sijaan, että ottaisimme rakentavasti ja rohkeasti esille erimielisyyksiä ja vaikeita asioita tasavertaisen kohtaamisen tiellä. Alkava kuunkierto näyttää meille, miten hyvin olemme tehtävässä onnistuneet. Koskaan ei ole liian myöhäistä olla ystävällinen mutta rehellinen, itselleen ja toiselle.

Hedelmällisiä tapoja linjautua uudenkuun auringonpimennyksen energiaan:

  • Anna tilaa tunteille, kuuntele mitä ne kertovat. Puhu tunteistasi toisille rakentavaan sävyyn, kuitenkaan kaunistelematta.
  • Mieti, mitä ystävällisyys sinulle tarkoittaa. Onko ystävällistä miellyttää toista omien rajojen kustannuksella? Voiko ystävällisyys olla myös sitä, että sanoo ei? Sanoo suoraan, kun toinen loukkaa rajojasi? Voitko olla ystävällinen myös silloin, kun pidät huolta rajoistasi?
  • Onko sinun helppo myöntää, että olet loukannut toista? Miten toivoisit toisen sinulle viestivän, jos näin on käynyt? Muista, että toinen ei aina välttämättä itse huomaa tekevänsä väärin.
  • Harjoittele turvallista kommunikaatiota. Voisitko kenties olla aloitteellinen, nostaa välteltyjä asioita esiin rakentavalla tavalla?
  • Vesikolmio tuo pimennysaikaan valtavan tarpeen kokea yhteyttä toiseen tunnetasolla. Miten voisit edistää läheisyyttä ihmissuhteissasi? Miten voisit luoda itsellesi ja muille turvallista tilaa olla avoin herkälle vuorovaikutukselle?
  • Lilithin ja Aatamin tarina herättää meidät katsomaan omanarvontuntoa. Tutkiskele, mitä tunteita tarina sinussa herättää. Miten Lilith toimii, miten Aatami toimii, ja mitä se kertoo heidän omanarvontunnostaan? Millaisia olisivat ihmissuhteet, joissa molemmat osapuolet arvostavat itseään ja toisiaan?

Katsokaamme ohi ihmisen kuvan

kun meissä tapahtuu

ja olkaamme rehellisiä

sillä rauha on myrskyinenkin totuus

Kiitos


Tilaa tästä uuden- ja täydenkuunluennat suoraan sähköpostiisi!

Täydenkuun kuunpimennys Kaloissa 18.9.2024 – Lusikallinen sokeria Maija Poppasen tapaan

Yhtä.

Neitsyen merkissä alkanut kuunkierto täydellistyy varhain aamuyöstä keskiviikkona, kun aurinko Neitsyessä saa vastaansa kuun Kaloissa. Täysikuu on samalla osittainen kuunpimennys, joka aloittaa kahden viikon pimennysjakson kohti Vaa’an auringonpimennystä lokakuun alussa. Kuunsolmut kulkevat yhä Vaaka-Oinas -akselilla, joten tämän täydenkuun ”pimennysekstra” (kuun- ja auringonpimennykset ovat usein huomattavasti intensiivisempiä kuin muut uusi- ja täysikuut) on hieman kevyempi portinavaus sitä seuraavalle, lähes täydelliselle auringonpimennykselle Vaa’assa. Täysikuun kartalla kuu on Kaloissa yhtymässä Neptunuksen kanssa, ja Venus sekä Jupiter nautiskelevat vielä sunnuntain virtaavasta kolmiostaan, joten täysikuu kumottaa yllämme ja kuiskaa: …uskotko taikaan? Pimennysajan energia antaa aina vahvaa tukea kaikkeen, mihin päätämme sitä käyttää, joten olkaamme tietoisia siitä mihin energiaa sijoitamme!

Tähdet tuikkivat, öinen musiikki soi ja kuunsilta heijastuu veden pintaan… Mihin tuo silta sinua kutsuu kulkemaan? Kalojen kuu on haaveilija, uneksija, heijastusten ja häviävien rajojen maailmassa kulkija. Yhtymässä Kalojen hallitsijaan, Neptunukseen, nämä ominaisuudet korostuvat entisestään, ja meille tarjoutuu mahdollisuus uskoa – niin mihin? Tämän täysikuun aikaan kaikki on mahdollista, ainakin mielikuvituksessamme, joten on oleellista kiinnittää huomiota siihen mihin uskomme ja mikä tietoisuuttamme, mielikuvitustamme ohjaa. Mikä on se tarina, jota päätämme kuunnella, satu, jota seurata? Meillä on kaikki mahdollisuudet elää joko kauhuelokuvassa, kafkalaisessa dystopiassa, tai värikkäässä Disney-sadussa. Mikä niistä sinua kiinnostaa?

Kalojen ja Neptunuksen lahja on kyky kokea itsen ylittävää rakkautta, nähdä maailma ihmeellisenä satuna, kuulla sfäärien musiikki ja haltioitua siitä, mitä kokee, antautua virran vietäväksi. Kuulostaa ihanalta, eikö vain! Täydenkuun haaste meille on juurikin tuon ihanan kuun heittämä silta veden pintaan, Kalojen ja Neitsyen välille: miten seistä rannalla, jalat tukevasti Maan pinnalla (aurinko ja Merkurius Neitsyessä, Saturnus Kaloissa) ja antaa sydämen ja mielen uskoa ihmeeseen, romantiikkaan, taikaan, kuin se olisi totta nyt, tässä, sinussa (kuu ja Neptunus Kaloissa)? Olla järkevä JA romantikko? Täysikuun aika kutsuu meitä aina yhdistämään edustamiensa merkkien polariteetin, ja Kalojen ja Neitsyen välillä on kyse ahkeran käytännöllisyyden ja rentouttavan antautumisen välimaastosta. Onko sinun kenties vaikeaa antautua uskomaan oman elämäsi taikavirtaan, kieltää itseltäsi helppous ja hyvien haltijakummien apu? Vai onko sinulla kenties taipumusta odottaa, että kaikki hyvä maagisesti vain tapahtuu siitä unelmoimalla, ilman käytännön askelia kohti ihmemaata? Täysikuu on harmonisessa kolmiossa myös Härän Uranukseen, joten jonkinlainen onnenpotku saattaa auttaa itse kutakin meistä yli kyynisyyden kynnyksen. Tulee mieleen kohtaus elokuvasta Maija Poppanen (- Maija Poppanen, tuo Neitsyen ja Kalojen välisen sillan ruumillistuma!), jossa Maija, Bert ja lapset hyppäävät Maijan johdolla Bertin katuun piirtämän maiseman läpi uuteen todellisuuteen. Miksipäs ei?!

Venus Vaa’assa on täydenkuun kartalla yhä kolmiossa Jupiteriin Kaksosissa, mikä tukee kykyämme nähdä hyvä maailmassa sekä kasvattaa haluamme laajentaa sydäntämme, luoda uusia yhteyksiä. Mihin suuntaan sinä haluasit sydäntäsi laajentaa? Kuka mahtuisi sinun rakkautesi piiriin? Mikä auttaisi sinua uskomaan, että ansaitset kaiken hyvän Maan päällä, olet sen arvoinen ja elämä haluaa sen sinulle myös antaa? Nyt jos koskaan on hyvä hetki löysätä vähän rajojaan, olla hieman hupsu ja hyväuskoinen, sanoa kyllä. Ehkä sinunkin hyvä haltijakummisi odottelee jo jalkaansa kärsimättömättömästi naputellen, että uskallat ottaa vastaan lahjat joita hän käsissään pitelee.

Hedelmällisiä tapoja hyödyntää täydenkuun energiaa:

  • Tee jotain tavoistasi poikkeavaa, joka saa sinut iloiseksi.
  • Tunnustele, missä kohdin estät itseäsi uskomasta hyvään, taikaan, jokapäiväisiin ihmeisiin. Voitko kokeilla, miltä tuntuu kiinnittää huomio asioihin, jotka vahvistavat uskoa kauneuteen, rauhaan, hyvyyteen?
  • Käytä käsiäsi, luo jotain, anna inspiraation liitää vapaana! Älä tuomitse keskeneräistä työtä. Ehkä olet matkalla johonkin kauniiseen paikkaan, joka vaan ei vielä näytä siltä?
  • Tutustu uusiin ihmisiin, laajenna sosiaalista piiriäsi, tapaa ystäviä joiden kanssa jakaa unelmia.
  • Kirjoita ylös unelmiasi. Visioi, yksityiskohtaisesti, anna itsellesi lupa luoda mielikuva ihan mistä vaan.
  • Tee maadoittavia harjoituksia, jotka auttavat kehoa, käsiä ja sydäntä yhdistymään, puhaltamaan tuulta yhteisen unelman purjeisiin.
  • Tunnustele, mitä järkevyys sinulle tarkoittaa. Onko järkevyys sinulle jotain, jossa ei ole tilaa romantiikalle, unelmille? Onko järkevää estää itseään uskomasta runsauteen ja mahdollisuuksiin? Entä jos unelmat inspiroisivat järkevyyttä?

(Artikkelin kuva valikoitui muuten ihan syystä, sillä se johdatteli minut täydenkuun tunnelmaan prosessillaan ja on hyvä esimerkki täydenkuun maanläheisestä tai’asta! Otin lauantai-iltana vesivärit esiin, ja tuli mieleeni maalata paperille sydän. Juu, siis taidettahan tässä tehdään… Nolotti vähän, vaikka yksinäni maalailinkin. Mutta ihana, hempeä ja kepeä innoitus vei pensseliä! No, siitähän tuli kuin kaksi joutsenta, klassisesti kaulailemassa. Nolotti taas, eihän nyt itseään taiteilijaksi kutsuva voi tällaista kitchiä tuottaa, ja jos tuottaakin, se pitäisi ainakin tehdä hyvin, teknisesti taitavasti. Ei harrastelijamaisen latteasti, lepsusti. Tai ei ainakaan tosissaan, vähintään vähän sarkastisesti! Huvitutti, kun tämänkaltaiset ajatukset pyörivät päässäni samalla kun nautin suunnattomasti maalaamisesta, pastelliväreistä ja nimenomaan tällaisen hupsun ja geneerisen joutsenkuvan tekemisestä. Miksipäs ei! Siitä tuli hieno, ja minulle se avasi juurikin tuon oven romantiikan ja käytännön tekemisen (maalaaminen, ei vain inspiraatio) välillä, luoden elämääni muutenkin hyvää energiaa, uutta tilaa ja mahdollisuuksia toteuttaa itseäni. Usein astrologisen energian taika asuu ja näkyy nimenomaan näissä pienissä asioissa! )


Tilaa tästä uuden- ja täydenkuunpostaukset suoraan sähköpostiisi!

Uusikuu Neitsyessä 3.9.2024 – Maa on hereillä, kutsuu

Jälleen aloitamme uuden kuunkierron kun aurinko ja kuu kohtaavat toisensa Neitsyen merkissä varhain tiistaiaamuna. Uudenkuun energiaa värittää Uranuksen pysähtyminen Härässä sunnuntaina sekä Pluton peruuttaminen takaisin Kauriin merkkiin maanantaina. Kun uusikuu vielä on oppositiossa Kalojen Saturnukseen, ei sen tunnelma voisi paljon maanläheisempi olla. Kaikki maamerkit – Neitsyt, Härkä ja Kauris ovat vahvasti edustettuina, ja Neitsyen merkin ollessa nimenomaan parantamisen aluetta, uusikuu kutsuu meidät konkretian äärelle suhteessamme maalliseen: mikä on totta nyt, mihin haluan kulkea, ja mitä toimia tarvitaan?

Neitsyen merkissä huomiomme kiinnittyy yksityiskohtiin. Neitsyen merkki liitetään analyysiin (onhan Merkurius Neitsyen hallitsija) – asioiden ja ilmiöiden mentaaliseen pilkkomiseen yhä pienempiin osiin – jonka tarkoitus on löytää keinoja korjata ja parantaa. Kuun kulkiessa Neitsyessä haluamme tuntea itsemme tarpeellisiksi ja hyödyllisiksi palvelemalla nöyrästi yhteisöämme, konkreettisia neuvoja antaen, tekoja tehden. Neitsyen ja Kalojen polariteetissa liikumme ykseyden ja äärimmäisen erottelukyvyn välimaastossa – Kaloissa kaikki on rajatonta yhtä, itsessään jo täydellistä, Neitsyessä näemme kokonaisuuden muodostuvan yhä pienemmistä osasista, ja haluamme tehdä kaikesta täydellistä. Kun uusikuu asettuu vastapäätä Kaloissa uivaa Saturnusta, korostuu ajassa tarve korjata ja parantaa. Saturnus estää uppoutumisen pyhään linnunmaitoon, jossa ”on hyvä näin”, ja samalla antaa tukensa pitkäjänteiselle tekemiselle jota ohjaa ykseyden pyhyys, rajojen maailmassa rajat ylittävä rakkaus.

Kollektiiviset, sukupolvikokemuksia ja yhteiskunnallisia siirtymiä leimaavat planeetat Pluto, Uranus ja Neptunus muodostavat kartalla keskenään harmonisia suhteita, ja tuovat uuteen kuunsykliin nostetta pysyvälle, syvälle muutokselle. Pluto, joka siirtyi Vesimieheen alkuvuodesta, vierailee vielä viimeisen kerran Kauriin viimeisellä asteella (1.9.-19.11.2024) ikäänkuin antaen meille vielä yhden mahdollisuuden integroida Kauriin vierailunsa (2008-) muutokset syvälle itseemme, kehoomme. Uranus, planetaarinen toisinajattelija, kolmiossa Plutoon Härän merkissä, potkaisee meissä jotain uutta hereille – wham! – ja ehkä maalliset asiat näyttäytyvätkin yhtäkkiä uudessa valossa? Kalojen Neptunus antaa omalla läsnäolollaan peliin mahdollisuuden uskoa ihmeisiin (vai illuusioihin?), ammentaa mielikuvituksesta uutta näkymää maailmaan. Uranus, Pluto ja Neptunus yhdessä haastavat meidät tavalla, joka voi olla mitä vain – portti Eedeniin? Tarvitaan erottelukykyä, mutta myös rohkeutta avata katse vanhoja raameja laajemmalle. Mitä on todellisuus? Mitä on maallinen? Mikä Maa on? Mitä on aika, joka rajaa asioita kiinteiksi? Kauriin merkistä puhuttaessa kiinnitetään usein huomiota nimenomaan sen yhteiskunnalliseen luonteeseen, institutionaalisiin valtarakenteisiin ja hierarkioihin, aikaan ja rajallisuuteen, joten on kiinnostavaa muistaa, miten syvästi nykykulttuurin rakenteet ja totuudet ohjaavat ajatteluamme, näkemiemme vaihtoehtojen ja mahdollisuuksien kirjoa.

Tarkkanäköinen, analyyttinen ja helppoja vastauksia välttävä Neitsyt juurruttaa jalkamme Maahan ja vauhdittaa kätemme ja aivomme työhön. Kuin tieteentekijä, joka on avoin uusille hypoteeseille – ei niihin sokeana hypäten vaan testaamalla tutkien – Neitsyen kuunkierto kutsuu meidät käyttämään erottelukykyämme. Neitsyt tietää olevansa osa Maata. Ei ykseyden rajattomassa huumassa, vaan eroteltavana yksikkönä. Anna uudenkuun herättää sinussa Neitsyen viisaus, joka tietää Maan ja Maan olentojen hyvinvoinnin olevan riippuvaista toisistaan, Neitsyen huolenpito, joka etsii ja toteuttaa tapoja kulkea kohti terveyttä, ja Neitsyen nöyrästi tarkkaileva katse, joka näkee pyhyyden kaikissa Maan olennoissa. Anna alkavan kuunsyklin kuljettaa sinut pyhälle polulle, joka ei kulje kohti taivasta vaan yhä syvemmälle Maan syliin, yhdessä kanssakulkijoidemme kanssa.

Hedelmällisiä tapoja linjautua uudenkuun energiaan:

  • Vietä aikaa ulkona luonnossa. Miten ja mitä kasvit, eläimet, puut, kivet voisivat opettaa sinulle? Kiinnitä huomio yksityiskohtiin, tarkkaile ja havainnoi. Mitä lahjoja saat, mitä voisit antaa?
  • Tunnustele, mitä terveys sinulle tarkoittaa? Pysähdy kysymyksen äärelle, vailla tarvetta vastata siihen. Onko terveys saavutettavissa oleva, staattinen tila? Mikä olisi terveyttä tässä hetkessä, ja millaiset tavat luovat edellytyksiä terveydelle? Niin oman itsesi kuin Maan terveydelle? Millaista on vastavuoroinen terveydenhoito ihmisen ja Maan välillä?
  • Tunnustele millaisia uskomuksia sinulla on liittyen maallisiin asioihin? Onko Maa sinulle vähemmän pyhä paikka kuin Taivas? Millaisia hierarkioita sinun maailmankuvassasi on, etenkin liittyen lajien (flora&fauna, kaikki muu oleva) väliseen hiearkiaan? Uskalla kaivaa syvälle – Kalat vastaisi niin kuin haluaisi asian olevan, Neitsyt ei pyhistele, hyväksy helppoja ja ympäripyöreitä vastauksia! Maata asuttavien olentojen eriarvoisuus on syvällä kulttuurimme maailmankuvassa – miten voisit edistää niiden hierarkioiden purkamista, ja mitä se käytännössä tarkoittaisi? Millaisia tekoja, millaista vuorovaikutusta?
  • Usko pienten tekojen merkityksellisyyteen, kun ne ovat jatkuvia.
  • Muista myötätunto, mutta uskalla myös vaatia muutosta, itseltäsi ja yhteiskunnalta.

Olkoon meillä nöyryyttä

kuunnella neuvoja kuulta, kasveilta, eläimiltä

kiviltä ja puilta

kysyä mitä voimme antaa, tutustua lahjaamme

Kiitos


Tilaa tästä uuden- ja täydenkuunluennat suoraan sähköpostiisi!