Etusivu

Uusikuu Kaksosissa 6.6. – Uusia yhteyksiä!

Kieli jota puhun. Heta Laitakari.

Huom! Artikkelin lopussa ylläri jota lupailin viime postauksessa!

Uusi kuunkierto alkaa torstaina iltapäivällä, kun aurinko ja kuu kohtaavat toisensa Kaksosten merkissä. Taivaanvalojen kanssa yhtymään liittyy myös Venus, eli kesä aloitetaan vilkkaissa kauneuden ja harmonian värähtelyissä. Kaksosten merkki on vahvasti edustettuna muutenkin, sillä Jupiter siirtyi Härästä Kaksosiin toukokuun lopulla, ja myös Kaksosten (ja tämän kuunkierron) hallitsija Merkurius kulkee kotimerkissään Jupiterin vierellä. Valon määrä on yhä kasvavaa ja alkukesän energia liikkuvaista, innostaen meitä muodostamaan uusia yhteyksiä, kasvattamaan elinpiiriämme. Uusikuu kutsuu vilkasta kulkijaa kuitenkin hetkeksi sisäänpäin tunnustelemaan muutamia kysymyksiä. Mitä haluan ilmaista, miten, kenelle ja miksi? Onko ilmaisuni linjassa sydämeni totuuden kanssa?

Ja sitten menoksi!

Kaksosten kuu ei siedä tylsyyttä, ja kulkee vikkelästi sinne missä sattuu ja tapahtuu, mieluiten seurassa. Kuun kulkiessa Kaksosissa haemme turvaa informaatiosta, sen yhdistelystä ja järjestelystä loogisiksi kokonaisuuksiksi, ja nautimme näiden kokonaisuuksien jakamisesta – keskustelusta. Kaksosten kuun on helppo sanallistaa tunteitaan ja puhua niistä (vaikka itse tunteiden kokeminen saattaa jäädä kaiken puhumisen alle). Täynnä Kaksosten lennokasta energiaa onkin hyvä olla tarkkana siitä, ettei leijaile inspiroivien sanojen matkassa liian korkealle ilmaan, ohittaen vaikeat asiat (varjokaksosen) vaikenemalla niistä tai peitellen ne puheliaisuudella. Venuksen yhdistäessä uudenkuun kartalla auringon (tahto) ja kuun (emootiot), meille tarjoutuu kosmista tukea mielen, kehon ja sydämen yhdistämiseen toimivaksi kokonaisuudeksi, sekä valossa että varjossa. Ei ole yhtä, ei ole kahta. Millainen olisi positiivinen mielenvire, joka sisältää elämän koko kokonaisuuden? Uusikuu tarjoaa avaraa tilaa erilaisten näkökulmien harmoniselle yhdistämiselle, kaikissa suhteissamme, ja ajanlaatu tukee hedelmällisiä keskusteluja hyvässä hengessä.

Saturnus tekee uudelle kuulle neliötä Kaloista, jossa on uiskennellut jo hyvän aikaa. Saturnus, rajojen planeetta, on Kalojen rajattomuudessa mahdollisesti hämillään ja hukassa, kyvytön luomaan niitä turvaa luovia ja maadoittavia rakenteita joissa on parhaimmillaan. Jupiterin ja Merkuriuksen yhtymä sekä Venuksen läsnäolo taivaanvalojen rinnalla sisältää mahdollisuuden liian suurista julistuksista, yli menevistä ajatuskeloista, uuvuttavasta sosiaalisesta liitelystä, etenkin silloin kun emme pidä huolta omista rajoistamme, kuuntele kehoamme ja seiso tukevasti omassa integriteetissämme. Kaksonen ei ole moralisti tai pohdiskelija, ja mielen stimuloinnin ollessa itseisarvo on helppo tempautua kauas lähtöpisteestä tarkistamatta suuntaa, huomioimatta sitä onko todella menossa paikkaan johon haluaa mennä. Kaikki kiinnostaa! Muistakaamme siis kaiken innostuksenkin keskellä ottaa pieniä hetkiä hengittää syvään, tuntea jalkapohjat Maan pinnalla, muistaa kuka olemme, mitä pohjimmiltaan haluamme, minne haluamme mennä. Ja sitten taas nauttia liitelystä, stimulaatiosta!

Parhaimmillaan Saturnuksen neliö siivittää meitä ammentamaan eetterin pyhästä rakkaudesta ja ikuisista luovista virroista ihmeellistä materiaalia, ja antaa kärsivällisyyttä työstää siitä omanlaista ilmaisua jaettavaksi maailmaan. Oli kyse sitten taiteen tekemisestä, keskusteluista ystävien kanssa, uuden opiskelusta, peleistä ja leikeistä – Kalojen Saturnus tukee meitä luomaan muotoja, jotka eivät ole liian jäykkiä, ahtaita, antavat rakkaudelle tilaa hengittää ja virrata. Kaksosten merkki ja Merkurius yhdistetään nimenomaan kieleen, onhan kieli looginen, abstrakti, mielen taitavaa lokerointikykyä hyväksikäyttävä järjestelmä, joka mahdollistaa kommunikaation yksilöiden kesken. Heta Laitakarin hieno veistos ”Kieli jota puhun” (kts. artikkelikuva) herätti minussa uudenkuun energian vahvuuden ja uteliaisuuden, Kaksosten nokkelalla leikkimielisyydellä höystettynä. Uusikuu puhui minulle teoksen kautta ja kysyi: mitä kieliä sinä osaat, ja miten voisit niitä kehittää? Ehkä on aika opetella uusi kieli, uudet aakkoset! Alussa oli sana.

Hedelmällisiä tapoja hyödyntää uudenkuun energiaa:

  • Ilmaise itseäsi, kauneuttasi, arvojasi! Anna molempien Kaksosten tulla näkyväksi.
  • Vietä aikaa ystävien parissa. Tutustu intuitiivisesti uusiin ihmisiin, paikkoihin, kirjoihin, levyihin, elokuviin -anna itsesi inspiroitua taiteesta, toisten ilmaisusta ja omasta tekemisestä.
  • Ole tarkkana omista rajoistasi ja kehosi tarpeista mielen käydessä vilkkaana – maadoittuneesta olemisesta käsin on helpompi tunnistaa ne suunnat, joihin haluaa kulkea, se informaatio, jota haluaa seurata.
  • Avaa mielesi positiivisille ajatuksille ja uskalla uskoa hyvään vailla vaaleanpunaisia kakkuloita.
  • Ole avoin uusille aluille ihmissuhteissa, keskustele asioista jotka ovat sinulle tärkeitä. Kerro läheisillesi, että rakastat ja arvostat heitä, ja miksi pidät juuri heistä.
  • Puhu rakkauden kieltä. Mitä se sinulle tarkoittaa?

Siivet kengissä

pääsemme pikkuisten kivien yli

ei tarvitse kulkea unessa kun

rakkaus nostaa meidät ilmaan

kuljettaa uuteen maailmaan

Kiitos


…Ja se yllätys jota lupailin! Ilokseni totean, että olen nyt kirjoittanut uuden- ja täydenkuun blogia täyden vuoden ajan, Kaksosten uusikuusta 2023 Kaksosten uusikuuhun 2024! Olen valtavan onnellinen teistä lukijoista ja mahdollisuudesta jakaa astrologista osaamistani, todella suuri kiitos kaikesta palautteesta jota olen teiltä saanut. Ihmiselle on tärkeää tuntea olevansa merkityksellinen yhteisölleen, ja blogini kautta olen saanut kokemuksen tästä. Kiitoksena lukijoilleni tarjoan kaikista Kaksosten kuunkierron aikana (6.6.-5.7.2024) tilatuista astrotulkinnoista -25% alennuksen (tulkinta-ajan voi varata kesäkuukausille). Toivottavasti jatkamme yhdessä eteenpäin, vinkkaathan blogistani myös ystävällesi joka saattaisi nauttia siitä! Namaste.

Täysikuu Jousimiehessä 23.5. – Tuuli ja optimistin siivet

Burst.

Härän merkissä syntynyt kuunkierto saapuu kulminaatiopisteeseensä torstaina iltapäivällä kun kuu asettuu Jousimiehessä vasten Kaksosten aurinkoa. Täydenkuun kartalla on täysi tohina, positiivinen pöhinä, kun sekä Jousimiehen (eli täydenkuun) hallitsija Jupiter sekä Venus löyttäytyvät auringon seuraan Härän merkin viimeiseltä asteelta. Kesäilma tuoksuu vapaudelta ja kukkaan puhjennut luonto pursuilee aistielämyksiä, työntäen mielemme siihen ihanaan maailmaan, joka on täynnä uusia, ihmeellisiä ideoita ja mahdollisuuksia. Mihin suuntaan sinun katseesi avautuu, missä loikkii tuo kuuluisa valkoinen jänis?

Jousimiehen kuu janoaa vapautta, seikkailua, raitista ilmaa ja uusia kokemuksia. Kuun kulkiessa Jousimiehessä tarvitsemme tilaa elää ja seurata inspiraatiota, haluamme ymmärtää maailmaa ja sen ihmeitä tunnetasolla, kokea merkityksellisyyttä elämän suuressa kokonaisuudessa. Jousimiehen kuu haluaa matkustaa – konkreettisesti tai nojatuolissa – vieraisiin, eksoottisiin paikkoihin, etsien niistä jotain tuttua, jonka sielu tunnistaa värähdellen. Aurinko Kaksosissa tukee kuun herättämää vapauden seikkailua liikkuen ketterästi informaatiolähteeltä toiselle, mieltä stimuloivasta keskustelusta toiseen. Täydenkuun aikaan on hyvä antaa intuitiivisen uteliaisuuden johdattaa erilaisiin kohtaamisiin (myös muihin kuin ihmiskohtaamisiin!), sekä olla valppaana niiden sisältämälle informaatiolle. Mikä kertomus, lause, sana, äänne saa sielusi ja kehosi kihelmöimään? Anna itsellesi mahdollisuus seurata sitä syvemmälle, anna sen johdattaa mielesi avoimille niityille joilta voi löytyä mitä vain, uudenlaisia totuuksia.

Täysikuun kartalla Pluto Vesimiehessä ja Neptunus Kaloissa ovat harmonisessa suhteessa toisiinsa ja taivaanvaloihin. Jousimiehen totuuden- ja merkityksenetsintä saattaa toisinaan lipsahtaa dogmatismin puolelle, joten Pluto ja Neptunus muistuttavat meitä siitä, miten oleellista on antautua erilaisten maailmanselitysten transformatiiviselle voimalle muistaen kuitenkin, miten kaikki sanoitetut totuudet ovat luovan mielen kertomia tarinoita maailmasta, eikä tarina vapaudesta ole vapautta. Pluto ja Neptunus luovat yhdessä tilaa auringolle ja kuulle kertoa uutta tarinaa. Mikä on sinun tarinasi? Millaisessa tarinassa haluat elää? Ketä tarinasi palvelee?

Jupiterin ja Venuksen yhtymä Härän viimeisellä asteella juuri ennen molempien siirtymistä Kaksosten merkkiin tuo kaikkeen tähän mielen lentoon juurevuutta, maadoittaa. Tosin jokaisen merkin viimeinen aste on aina hieman arvaamaton, kuin Paavalin portti, jolla mitataan sitä mitä kunkin planeetan transiitista merkin läpi ollaankaan opittu. Jupiteria ja Venusta kutsutaan planeettojen ”hyväntekijöiksi”, joiden ajatellaan tuovan eniten mukavia asioita ja runsautta mukanaan. Härän viimeisellä asteella onkin hyvä olla hereillä taipumukselle vetää överiksi Härkään liitetyissä ominaisuuksissa: kehollisessa, hedonistisessa nautinnossa (ruoka, juoma, päihteet, rahankäyttö, seksi) ja tunnustella vaikkapa sitä, miten avata oma, ainutlaatuinen kehollisuus yhä laajenevan rakkauden ja arvostuksen piiriin. Voinko antaa kehoni tulla rakastetuksi, ravituksi, hellityksi, sellaisena kun se on? Kun keho täyttyy rakkaudesta, Maa täyttyy rakkaudesta, ja uusi seikkailu alkaa, meille kaikille.

Hedelmällisiä tapoja hyödyntää täydenkuun energiaa:

  • Liiku luonnossa, anna kehon olla aktiivinen ja vuorovaikuttaa luonnonelementtien kanssa
  • Seuraa iloa! Mikä naurattaa? Kenen seura kutsuu? Mikä tuo pilkettä silmäkulmaan?
  • Anna itsesi inspiroitua erilaisista maailmanselityksistä, filosofioista, kuuntele omastasi poikkeavia tarinoita maailmasta. Voisiko niissä olla jotain kiinnostavaa?
  • Hemmottele kehoasi ja Maata, tee hyvää sekä omalle että Äiti Maan keholle
  • Ole tarkkana omista ajatuksistasi ja rohkaistu kokeilemaan uudenlaisia ajatuksia, muistaen kuitenkin että ajatukset ovat vain ajatuksia, mahdollisuuksia luoda kaikenlaista todellisuutta. Kokeile!
  • Missä kohdin kaipaisit elämääsi seikkailua? Missä kohdin olet tyytynyt, elämäsi on käynyt tylsäksi, ennalta-arvattavaksi, automaatioksi? Mikä kutsu käy tuulessa sinun korvaasi, kun hiljennyt kuuntelemaan – minne kohtalo kutsuu? Tämän täydenkuun energiaa ilmentää laulullaan kauniisti Belle elokuvassa Kaunotar ja Hirviö, juuri hetkeä ennen ihmeellisen, uuden oven avautumista….

”Mä löydän seikkailuni jostain kaukaa,

niin toivon onnen löytyvän!

Minä joskus löydänhän,

ihan toisen elämän,

minä tahdon paljon enemmän….”

Ole avoin ja uskaltaudu syvään seikkailuun sisimpääsi – ole oman elämäsi Kaunotar, sankari matkalla Hirviön rakkauden luo!

Kiitos


Tilaa tästä uuden- ja täydenkuunluennat suoraan sähköpostiisi! Ensi kuun postauksessa ehkäpä pieni ylläri lukijoille….

Uusikuu Härässä 8.5. – Maasta nousee muoto

Äitimaa heräilee.

Pimennyskausi sulkeutuu ja uusi kuunsykli alkaa varhain keskiviikkoaamuna kun aurinko ja kuu kohtaavat Härän merkissä. Alkava kuunkierto on tervetullutta vaihtelua viime aikojen intensiteettiin – on aika maadoittua ja laskeutua kehoon, Maan äärelle. Pimennyskauden ja Merkuriuksen perääntymisjakson myllerrykset alkavat ottaa maallista muotoa, tahti hidastuu, ja uusikuu kysyy meiltä: mikä sinussa on muuttunut? Miten hoivaat uutta elämää alkuun? Minkä pidät mukanasi, minkä jätät taaksesi?

Härässä kulkiessaan kuu elää aistillista elämää ja saa turvan tunnetta asioista jotka ovat lähellä, omia. Härässä kuun tunne-elämä on yksinkertaista ja suoraviivaista, ja tarpeet hyvin konkreettisia, usein materiaalisen, runsaan aistillisuuden kautta täytettävissä – kosketus, ravinto, lämpö, nautinto. Kiinteänä merkkinä Härkä on pitkäjänteinen, vakaa ja valmis yksitoikkoiseen, tavanomaiseen puurtamiseen kunhan siitä on korjattavana konkreettinen palkinto. Uranus ja Jupiter jatkavat kuitenkin yhä lähellä toisiaan Härässä, löyhässä yhtymässä myös taivaanvaloihin, joten Härän mukavuudenhaluinen kuu joutuu hieman epämukavuusalueelleen – on aika antaa viime viikkojen muutosten siirtyä avarista ahaa-hetkistä jokapäiväiseksi konkretiaksi. Missä vapaus muuttuu kasvuksi?

Pimennyskauden hurjat aallot pyyhkivät viime viikkojen aikana varmasti jokaisen läpi, laittaen meidät katsomaan itseämme ja elämäämme rehellisen myötätuntoisesti, nostaen esiin kipukohtia ja haudattuja haaveita, osoittaen missä ovat yksilölliset kasvunpaikkamme tiellä autenttiseen toimijuuteen, oman voiman ilmaisuun. Kuin lehmän (Härkä!) ruoansulatus, joka kierrättää ravintoa elimistössä edestakaisin sulatellen sitä pikkuhiljaa, pimennyskauden ajan perääntynyt Merkurius tekee uudenkuun kartalla vielä kolmannen yhtymänsä Khironin kanssa (edelliset yhtymät 20.3. ja 15.4. – mitä teemoja sinulla oli silloin tapetilla?), ja nostaa vielä kerran tarkasteluun viime viikkoina marinoituneet ajatukset ja havainnot minuuteen ja toimijuuteen liittyvistä haavoistamme. Oletko kenties havahtunut itseäsi vähätteleviin ajatuksiin? Itsekkyyteen? Terveen itsekkyyden puutteeseen? Minkä on aika saada ilmaisunsa sinussa? Millainen on sinun minuutesi, ja miten sinä ilmaiset voimaasi? Uudenkuun syntyessä on hyvä viettää tovi tarkkaillen niitä ajatuksia, jotka luovat maallista todellisuuttasi, sillä Härän kuunkierto antaa hyvän mahdollisuuden konkreettisesti luoda uutta, pysyvää ja merkityksellistä runsautta kasvattavaa todellisuutta. Koetko ansaitsevasi hyvän, mukavan elämän?

Myös Venus kulkee parhaillaan kotimerkissään Härässä ja hallitsee uusikuuta. Venus, joka Härässä nauttii etenkin aistillisesta kauneudesta ja harmoniasta, herättelee meitä tarkastelemaan sitä arvoa, jonka annamme materiaaliselle todellisuudelle. Miksi arvostan tiettyjä asioita? Mikä on se arvo, joka minulle elää materiassa – kehossani, luonnossa? Ympärilleni keräämissä tavaroissa, tililleni keräämissä rahoissa, kaappiini varastoidussa ruoassa, sängylleni pinotuissa tyynyissä? Kun haluan vaikkapa laittautua kauniisti, mikä siinä on minulle arvokasta? Härkä opettaa meitä arvostamaan maailmaa aistillisen nautinnon lähteenä ja muistuttaa, että kyky kokea nautintoa on syntymäoikeutemme, kehoomme sisäänrakennettu ihme, joka on parhaimmillaan portti syvään rauhaan. Nautinto yhdistää. Uusi kuunsykli herättelee meitä tunnustelemaan, millaista nautintoa juuri sinun kasvuusi nyt tarvitaan?

Hedelmällisiä tapoja linjautua uudenkuun energiaan:

  • Havainnoi ajatuksiasi omanarvontunteen ympärillä. Miten ajattelet omasta oikeudestasi olla maailmassa? Omasta paikastasi Maan päällä?
  • Pidä kehostasi huolta ja uskalla nauttia aisteistasi – kiellätkö itseltäsi nautintoa vai vedätkö överiksi? Missä kulkisi sinulle sopiva tie näiden kahden ääripään välillä? Milloin ja millainen nautinto on arvokasta?
  • Hidasta tahtia ja vietä aikaa luonnossa, Maan kanssa. Uskalla tylsistyä. Miten sinä olet osa Maata? Yliajattelun sijaan anna osallistuvan olemisen ohjata, kuuntele kehoasi ja seuraa sen luontaista kykyä olla osa kokonaisuutta.
  • Nauti yksinkertaisuudesta, anna asioiden olla sitä mitä ne ovat, miltä ne näyttävät. Miltä ne näyttävät? Keskity siihen, mikä on käsillä nyt, konkreettisesti.
  • Härän merkille on tyypillistä pitää kiinni omastaan. Tunnustele, miltä tuntuisi jakaa itselle arvokkaita asioita? Miltä tuntuisi pitää jotain vain itsellään? Mikä on jaettavissa, mikä ei? Mistä voisit luopua, mitä haluaisit lisää? Uskotko, että kaikille riittää, tarpeeksi?

Kevät herää ja tempaa meidät mukaansa

mullan alta

ensin alkaa juurtuminen

ja sitten tulevat esiin sirkkalehdet

antakaamme hellää hoivaa verkkaiselle kasvulle.

Kiitos


Tilaa tästä uuden- ja täydenkuunluennat suoraan sähköpostiisi!

Täysikuu Skorpionissa 24.4. – Tuonelan valkoinen joutsen

Svetlana Ranta: Sielu.

Uudenkuun auringonpimennyksen aloittama kuunkierto saapuu keskiviikkona aamuyöstä kulminaatiopisteeseensä, kun kuu asettuu Skorpionin merkissä aurinkoa vastapäätä. Pimennysajan intensiteetti on yhä vahvasti läsnä, ja Skorpionin merkille tyypillisesti jatkamme yhä syvän transformaation teemassa. Ajan laatu ei päästä meitä helpolla, mutta ilmassa on lupaus vapaudesta. Täysikuu kutsuu meitä kulkemaan syvällä, korkealla ja Maan päällä, liikkumaan maailmojen välillä kuin pyhä joutsen.

Skorpionissa kulkiessaan kuu elää syvissä vesissä. Skorpionin merkkiä leimaa intensiteetti, joka ei kaihda tabuja ja kokoaa pinnanalaista energiaa räjähdyspisteeseen asti. Skorpionin ympärillä vesi on sakeaa – sen suojissa voi lymyillä mitä vaan. (Tulee mieleeni taannoinen lasten tiedekysymys Helsingin sanomissa: Miksi ihminen yleensä pelkää, että pimeässä odottaa jotain pahaa eikä hyvää? Sitä voi itse kukin täydenkuun aikaan miettiä!) Skorpionin kuu on turvassa siellä, missä voi liikkua pimeyden turvin, huomaamattomasti tarkkailla ja luoda strategiaa saalistaakseen, kootakseen yhteen ja kasvattaakseen tunnevirtauksia. Härän aurinko kuuta vastapäätä taasen elää päivänvalossa, konkreettisten, viiden aistin asioiden maailmassa, kerää ympärilleen kouriintuntuvaa. Kiinteinä merkkeinä molemmat ovat taipuvaisia kaivautumaan poteroihinsa ja pitämään kiinni siitä, mitä ovat onnistuneet ympärilleen kokoamaan – tunnetta tai materiaa.

Skorpioni edustaa arkkityyppisesti eri maailmoissa liikkuvaa shamaania, myyttistä parantajaa, joten ei ihme, että täydenkuun energiaan virittäytyessäni eteeni ilmestyi lentoon nouseva joutsen (konkreettisesti, tosin taidenäyttelyn seinällä!). Se johdatti ajatukseni Tuonelan joutseneen, Tuonelan mustaan jokeen – onhan Pluto, kuoleman ja syvän muutoksen planeetta, täydenkuun kartalla neliössä taivaanvaloihin – ja alkoi kertoa tarinaa. Siirtykäämme siis tuonne mytologian puolelle, jossa Härkä auringon materiaalisena kotina edustaa elävien maailmaa, ja Skorpioni kuuta pitelevänä mustana sylinä kuolleiden valtakuntaa. Suomalaisessa mytologiassa Tuonelan joki erotti elävien ja kuolleiden valtakunnat toisistaan, ja manan majoille syystä tai toisesta siirtyessään joki tuli ylittää joko lautturin matkassa tai kahlaten. Myös elävät saattoivat uskaltautua ylittämään jokea, mutta paluu ei ollut taattu – siirtymään tarvittiin rohkeutta (ehkä myös tyhmänrohkeutta). Tuonelan verkkaassa virrassa ui joutsen, pyhä valkoinen lintu, joka ei kuulu kumpaankaan maailmaan, mutta elää niissä ja niiden välillä. Tuo suuri vesilintu, joka liikkuu niin vedessä (tunteet, Skorpioni), maassa (materiaalinen luonto, Härkä) ja ilmassa (mieli, Vesimies).

Täysikuu johdattaa meidät siis Tuonelan virralle, pimeyden äärelle, rajapinnalle. Elämme elämäämme päivittäisissä rutiineissamme, tyydytämme kehomme tarpeita, huolehdimme materiaaliseen turvallisuuteemme liittyviä asioita. Samalla pinnanalainen elämä kutsuu meitä, manan majoille pimeyteen kadonneet osat itsestämme tavoittelevat huomiotamme kuin haamujen kuiskaukset, vetävät luokseen, haluavat pääsyä tietoisuuteemme. Vältteletkö näitä kuiskauksia täyttäen elämääsi maallisilla asioilla, vai oletko kenties kuiskausten vankina, niiden voimakkaiden tunteiden vallassa? Mitä pimeydestä nousee? Täysikuu valaisee yön ja päivän erottavan rajajoen kimmeltävää pintaa ja kysyy meiltä: uskallatko astua virtaan?

Tueksemme ajelehtii toinenkin tarina, buddhalaisesta kaanonista, jonka mukaan Siddhartha Gautama valaistui boddhipuun alla juuri Skorpionin täydenkuun valossa. (Buddhalaiset juhlivat tähän aikaan Vesak-juhlaa, sillä joka vuosi Skorpionin täydenkuun aikaan Buddha palaa siunaamaan maailmaa, erityisesti maailman vesiä). Härän ja Skorpionin teeman mukaisesti Buddha asettui boddhipuun alle istumaan luovuttuaan asketismista (ah, nautittuaan ihanaa ruokaa, sanoisi Härkä!), ja meditaatiossaan pysyi järkkymättä lujana mielen kirkkaudessa (Pluto Vesimiehessä) kun Mara-demoni yritti vietellä häntä erilaisilla houkutuksilla (Skorpionin kiiluvat silmät pimeässä vedessä). Lopullinen valaistuminen Siddharthalle avautui kuitenkin vasta hänen koskettaessaan Maata, josta tuli hänen todistajansa.

Mitä ajatuksia, tuntemuksia nämä kaksi tarinaa, mielikuvaa, sinussa herättävät? Mihin ne sinun elämässäsi tällä hetkellä osoittavat? Jupiterin ja Uranuksen yhtymä on yhä vahva Härässä, ja värittää ajan laatua merkittävästi. Vapaus ja kasvu on taattu, joskin sen muoto toistaiseksi tuntematon, jokaiselle yksilöllinen. Valaistuminen, ahaa-hetki on tarjolla. Mikä sinulle, sinussa valaistuu? Ole hereillä mahdollisuudelle havahtua irti materiaalisen tyhjyyden tai psyykkisen kurimuksen otteesta, mahdollisuudelle avautua täydempään elämään, moniaistilliseen todellisuuteen.

Perääntyvä Merkurius tekee täydenkuun kartalla yhtymää evolutiivista kehityssuuntaamme kuvaavan kuun noususolmun kanssa Oinaassa, ja auttaa meitä huomaamaan ja uudelleenarvioimaan juuri rohkeuttamme ja sisäistä voimaamme, tarinoita joita kerromme itsellemme omasta kyvystämme olla sankareita itsellemme, kohdata päivä ja yö. Merkurius pysähtyy etenemään täydenkuun jälkeisenä päivänä, päättäen pimennysaikaa leimanneen perääntymisjaksonsa, ja edellisen kuukauden aikana tapahtuneet oivallukset alkavat pikkuhiljaa kutoutua yhteen ja saada ulkoista muotoa toiminnassamme. Ei ole kiire, merkitykselliset muutokset tapahtuvat hitaasti. Olet ehkä joskus nähnyt, kun joutsen lähtee lentoon. Se on valtava, painava lintu, jossa herää ensin intentio nousta. Se levittää siipensä ja kiihdyttää vähitellen, kuin veden päällä juosten, ennen kuin lopulta nousee ilmaan.

Hedelmällisiä tapoja hyödyntää täydenkuun energiaa:

  • Tunnustele, miten sinä kohtaat pimeyttä. Vältteletkö sitä, vai antaudutko kenties täysin sen vietäväksi? Vai jotain siitä väliltä? Mitä tarkoittaisi seistä virrassa, joka kulkee valon ja pimeän välillä?
  • Ole avoin muutoksille itsessäsi ja elämässäsi – voitko luottaa siihen, että jokainen muutos vie sinua kohti täydempää elämää?
  • Skorpionille on ominaista lähestyä asioita epäsuoraan – mitä aavistuksia, intuitiivisia kutsuja syvemmälle elämään kuulet? Maadoittuminen ja kehon arkisista tarpeista huolehtiminen on avain turvalliseen sukeltamiseen syvemmälle.
  • Anna Maan puhua sinulle, olla todistajasi. Ole Maan todistaja. Mitä se voisi sinulle tarkoittaa? Anna intuition ohjata, kysy Maalta! Kokeile vaikkapa Buddhan ”earth wittness”-asentoa, jossa pidät vasenta kättä sylissä kämmen ylöspäin, kun oikea käsi koskettaa Maata. Leiki!
  • Aseta ilmoille kysymys siitä, miten voisit arjessasi yhdistää viidellä tunnetulla aistilla koettavan ja nk. näkymättömän maailman tavalla, joka tukee hyvinvointia. Anna vastauksen alkaa ilmetä, syntyä toiminnassasi. Ole avoin.
  • Muista, että on rohkeutta pyytää vaikeiden asioiden ja tunteiden kohtaamiseen apua ja tukea. Tuonelan virrallakin kulki lautturi.

Olkoon meillä rohkeutta

seurata tarinoita mieli kirkkaana syvemmälle

asuttaa sielumme valkoinen tyyssija

joessa jossa elämä virtaa yhdeksi

Kiitos


Tilaa tästä uuden- ja täydenkuunluennat suoraan sähköpostiisi!

Uudenkuun auringonpimennys Oinaassa 8.4. – Minä olen, minä tahdon

Ensi maanantain uusikuu Oinaassa on samalla auringonpimennys, kun kuu asettuu Maan ja auringon väliin. Pimennyskausi alkoi Vaa’an täydenkuun kuunpimennyksellä 25.3., ja osuessaan kuun laskusolmulle edusti päättymistä. Uudenkuun auringonpimennys tapahtuu kuun noususolmulla, ja edustaa suuntaa johon haluamme kulkea. Pimennysten vaikutukset kestävät usein viikkoja, jopa kuukausia (riippuen miten osuvat yksilölliselle syntymäkartallesi), ja limittyvät toisiinsa. Näin myös parin viikon takaista kuunpimennystä ja nyt tapahtuvaa auringonpimennystä on hyvä tarkastella yhdessä, muutoksena jossa luovut jostain saadaksesi jotain. (Tästä voit lukaista kuunpimennystä käsittelevät blogipostaukseni.)

Uudenkuun auringonpimennyksen kartalla kuu ja aurinko ovat minuutilleen tarkassa yhtymässä Khironiin, haavoittuneeseen parantajaan, ja perääntyvä Merkurius tekee yhtymälle seuraa muutaman asteen päässä. Oinas, eläinradan ensimmäinen merkki, edustaa toiminnallista minäkokemusta, henkilökohtaista tahtoa ja voimantunnetta. Kuu Oinaassa on suoraviivainen, nopeasti kiihtyvä, kärsimätön, rohkea, aktiivisesti omien tarpeidensa tyydytystä tavoitteleva ja minäkeskeinen. Oinaan kuulle on tärkeää, että energia virtaa ja liikkuu, mieluiten voimakkaasti. Kun kuu pimennyksessä syöksyy Khironin syliin ja jättää auringon pimentoon, nostaa pimeys esiin menneisyyden haavoja liittyen minäkuvaamme ja toimijuuteemme, haastaen meitä etsimään parannusta [sic]. Auringonpimennys katsoo meitä silmiin ja kysyy: kuka sinä olet? , odottaen vastauksena toimintaa.

Oinaalle epätyypilliseen tapaan pimennyksen energian valjastaminen hedelmälliseen käyttöön edellyttää kuitenkin kärsivällisyyttä, harkitsevuutta ja impulsiivisuuden välttämistä. Merkuriuksen perääntymisaika (1.-25.4.) kutsuu meitä aina uudelleenarvioimaan totuttuja, kaavamaisia tapoja ajatella ja rakentaa päivittäistä maailmankuvaamme, ja pimennyskartalla myös sen hallitsija Mars on parhaillaan Kaloissa yhtymässä Saturnukseen, mikä edelleen korostaa harkittua, vastuullista toimintaa suoraviivaisen impulsiivisuuden sijaan. Molemmissa kuvioissa elää vahva, pinnanalainen kysymys: kuka sinä olet ja mitä sinä haluat? Tavoitteletko aktiivisesti asioita, joita aidosti haluat? Mitä ovat ne motiivit, jotka ohjaavat toimintaasi? Kysymys voi olla kipeä, mutta Oinaan rohkeus tukee sen esittämistä ja rehellisyyttä sen äärellä.

Kiinnostava ja tärkeä on myös kysymys siitä, mitä oikeastaan on oma tahto. Oinaassa tahto on sisäistä voimaa, joka syntyy ennen ajatuksia ja suuntaa meitä luontaisesti kohti niitä asioita, jotka vastaavat henkilökohtaista, sanatonta totuuttamme, sisintämme. Oinas muistuttaa meitä siitä, että asioiden loputtoman miettimisen sijaan tietoinen eteenpäin liikkuminen vie meitä omalla voimallaan tehokkaammin lähemmäs autenttista elämää, silläkin riskillä että otamme askelia väärään suuntaan. Perääntyvä Merkuriuskin kutsuu meitä analyysin sijaan lähinnä tarkastelemaan niitä ajatuksia, jotka sisäisesti käskevät meitä sinne tai tuonne (tai vastaavasti estävät meitä tekemästä sitä tai tätä). Minkälaista puhetta sinun pääsi sisällä liikkuu? Myös Khironin mytologinen hahmo, josta kirjoitin aiemmassa postauksessani (voit lukea sen tästä) antaa vihjeitä oman, ehkä jossain määrin ajatusten alle hukkuneen voiman löytämiseen – luopumalla yrityksistä parantaa ja muuttaa itsensä, antautumalla itselleen ja haavoilleen, Khiron lopulta sai rauhan ja uuden elämän. Missä kohdin sinä voisit antautua ja antaa elämän voiman nousta esiin, sinun tahtonasi?

Kirsikkana kakun päällä Jupiterin ja Uranuksen yhtymä Härässä lähestyy tarkkaa huippuaan (20.4.), ja on jo pimennyskartalla aktiivinen. Jupiterin ja Uranuksen yhtymä kutsuu meitä laajenemaan tekemällä asioita rohkeasti toisin, omalla ainutlaatuisella tavallamme. Se joka uskaltaa olla oma itsensä, on kiinni lottovoitossa, oman elämänsä sankaruudessa. Olkoon sinulla rohkeutta olla sinä.

Hedelmällisiä tapoja hyödyntää uudenkuun auringonpimennyksen energiaa:

  • Ole läsnä kehossa kuohuvalle energialle: turhautuminen, kiukku, palava intohimo ja innostus… Voitko tutustua siihen rauhallisen tekemisen kautta? Uskallatko täysillä painamisen (joko alas tai ylös, sisään tai ulos!) sijaan liikkua hitaasti, kevyesti, vahvasti… ottaa voiman haltuun? Luottaa itseesi?
  • Tarkastele, miten puhut itsellesi ja itsestäsi – sekä pääsi sisällä että julkisesti. Oletko kannustava ja ystävällinen, uskotko itseesi ja oikeuteesi olla juuri sinunlaisesi?
  • Vietä aikaa tulielementin kanssa, ja tunnustele millainen on suhteesi tuleen.
  • Vailla tarvetta äkkinäisiin liikkeisiin tai nopeaan toimintaan, anna itsesi makustella miltä tuntuisi uskaltaa tehdä jotain, josta olet haaveillut kenties pitkään? Entä jos sinulla olisikin voimaa ja rohkeutta tehdä se, ottaa seuraava askel?
  • Mitä tarpeita sinulla on juuri tällä hetkellä? Miten voisit pitää huolta itsestäsi ja löytää keinon aitojen tarpeidesi tyydyttämiseen? Mitä muutoksia se vaatisi sinulta?
  • Muista, että itsemyötätunto on myös toimintaa ja rohkeutta hellästi auttaa itseään eteenpäin.

Peskäämme syvät haavamme parantavalla vedellä

voimamme on rohkeutta

olla haavoittunut

ja syntyä jälleen

liikkua eteenpäin

Kiitos


Tilaa tästä uuden- ja täydenkuunluennat suoraan sähköpostiisi!