Uusikuu Kaloissa 19.3.2026 – Ajatus laulaa vailla sanoja, ja uudistun

Kuu saavuttaa varhain torstaiaamuna auringon Kalojen merkissä, aloittaen jälleen uuden kuunkierron ja päättäen samalla intensiivisen pimennysajan. Vesimiehen auringonpimennyksellä alkanut edellinen kuunkierto laittoi alulle jotain merkittävää niin yksilötasolla kuin kollektiivisesti, ja vaikka pimennysajan intensiteetti alkaakin tasaantua, tuo uuden aavistuksenomainen siemen jatkaa elämäänsä ja työtään meissä. Uudenkuun kartalla taivaanvalot tekevät harmonista sekstiiliä Härän Uranukseen, ja Kaloissa niin ikään perääntynyt Merkurius pysähtyy etenemään uudenkuun jälkeisenä päivänä yhtymässä kuun noususolmuun (20.3.). Alkava kuunkierto saattaakin tuoda uudenlaista selkeyttä ajatteluun – ja Kalojen merkissä selkeys ei todellakaan ole loogista suoraviivaisuutta! Ehkä huomaamme pimennysajan tehneen muutoksia valmiuteemme antautua joustavuudelle niiden rajojen suhteen, joita olemme ajattelullemme, mielikuvittelullemme, minuudellemme asettaneet. Uusikuu sulautuu Kalojen ykseyteen ja lähettää meille eteerisinä aaltoina aavistuksenomaisen kysymyksen: onko mielikuvitus todellisuutta?

Kalojen merkin ytimessä on yhteensulautuminen, antautuminen. Kalojen aalloilla eivät päde logiikan lait ja kaikki on mahdollista, ainakin mielikuvituksessa. Kuun kulkiessa Kaloissa olemme kärjistetysti avoimia sekä ykseyden kokemiselle, avoimen sydämen kaikenkattavalle empatialle, autuaalle rakkaudelle ja kauneudelle, hengelliselle hurmokselle, mutta yhtälailla myös painajaismaisille valheille ja uhkakuville, loputtomalle tuskalle, sekä muuten hämärtyneelle todellisuudelle. Kalojen alue on puhdasta potentiaalia, luovan mielikuvituksen leikkikenttää, jonka merellä seilatessa on osattava olla samaan aikaan avoin ja erottelukykyinen. Kaloissa kaikki sulautuu yhdeksi, joten oleelliseksi nousee myös kysymys rajoista. Mikä on minun tunteeni, ajatukseni, kuvitelmani, ja mikä on yhteistä? Voiko niitä erotella? Mikä on totta? Mikä on mielikuvitusta? Jos minä olen osa ykseyttä, miten minun mielikuvitteluni vaikuttaa kokonaisuuteen? Kaloissa totuus löytyy lopulta muodon ottaneen mielikuvituksen tuoltapuolen, mutta se ei tarkoita ettemmekö eläisi elämäämme todeksi loputonta potentiaalia jatkuvasti muovaillen, halusimme tai emme.

Pysähtyneenä erityisen vahva Merkurius kutsuu meitä katsomaan niitä viestejä, joita viime viikkojen aikana saimme kuin kuiskauksina menneisyyden maailmasta, ja luomaan niistä vähitellen uutta todellisuutta. Mitä viime viikot nostivat sinulle esiin, minkälaisia ajatuksia hämmensivät, etenkin suhteessa edellämainittuihin Kalojen merkin teemoihin? Evolutiivista kehityssuuntamme kuvaavalla kuun noususolmulla pysähtyessään Merkurius korostaa näiden ajatusten ja niiden uudelleen järjestelyn merkitystä tulevaisuudellemme. Minkä asian äärellä palasit ehkä ajattelemaan mennyttä uusiksi, tässä hetkessä? Mikäli jokin vanha unelma, haave tai mielikuva palasi mieleesi menneisyydestä, on hyvin todennäköistä, että se on sinun evolutiivisen kasvusi kannalta oleellisen merkittävä. Luota siihen. Anna Kalojen hoivaavan potentiaalin voidella sitä rakkaudella. Miten se muovautuu uudelleen nykyisyydessäsi?

Uudenkuun kartalla on merkittävää dynamiikkaa myös Kaloissa matkaavan Marsin, Oinaassa kulkevan Venuksen ja Ravun merkissä matkaavan Jupiter kesken. Vesimerkeissä kulkevat Mars ja Jupiter tekevät keskenään harmonista kolmiota, kun taas tulisen Oinaan Venus muodostaa Jupiteriin jännitteisen neliön. Mars Kaloissa on kuin Graalin maljaa etsivä pyöreän pöydän ritari, ja Venus Oinaassa pelottomasti taisteluun arvojensa puolesta käyvä soturi. Jupiter Kaloissa hakee laajentunutta turvallisuuden tunnetta, kotia. Kun huomioimme vahvasti taisteluhenkisen kuvaston ja muistamme Kalojen herättämän kysymyksen siitä, miten yksilöllinen mielikuvituksemme on yhteisen todellisuuden osa, herää ajatus siitä, miten yhdistäisin nämä arkkityyppiset kuvat itsessäni hedelmällisimmin – rauhaa, rakkautta ja kauneutta (Kalojen ylin ilmaisu) luoden? Vihjeeksi pohdintaan Kalojen uusikuu tarjoaa muistutuksen siitä, että jos joku Graalin maljaa etsivistä ritareista sen löysikin, hän löysi sen sisältään. Miten se muuttaisi tapaa, jolla luomme turvallisuutta, kotia? Ja millaisia olisivat ne arvot, jotka silloin ohjaisivat rohkeuttamme käyttää voimaa maailmassa niiden puolesta? Muistuu mieleeni tässä kohdin kuuluisa lausahdus (joka on laitettu ainakin Jimi Hendrixin suuhun, kenen sitten alunperin onkaan – yhteistä omaisuutta, huudahtaa Kalojen luovan potentiaalin ykseys!): ”When the power of love overcomes the love of power, world will know peace”. Erittäin osuva viesti mukaan otettavaksi Kalojen kuunkiertoon, ohjenuoraksi sen aalloilla kulkiessa.

Kalojen uusikuu laittaa alulle mahdollisuuden ajatella joustavammin, suhtautua mielikuvitukseen uteliaisuudella, tuoda myötätuntoa elämään. Ehkä jokin unelma, jota aiemmin yritti toteuttaa loogiseen rationalisuuteen nojaten, kaipaakin sille antautumista intuitiivisen luovuuden ohjauksessa? Ehkä askelmerkit eivät olekaan A-B-C, vaan A-P-?-*_C? Kalojen uusikuu kutsuu meitä määrittämään (tai ehkäpä pimennysjakso jo laittoi meidät sen äärelle), mikä on se minuus josta käsin haluan toimia, ja sen jälkeen uskaltautumaan rohkeasti hyppäämään siihen virtaan, jossa minuuden ydin elää, näppäilemään niitä kieliä, joiden resonanssia haluaa maailmassa kuulla. On rohkeutta olla oma itsensä, ilmaista luovaa potentiaaliaan, ja sallia se myös muille. Silloinkin, kun olemme eri aaltopituuksilla.

Hedelmällisiä tapoja hyödyntää uudenkuun energiaa:

  • Anna tilaa taiteelle ja henkisyydelle, ja anna sen kuljettaa mieltäsi vapaan assosiaation virtaa. Kuuntele elämän kudelmaa ja siinä kulkevia viestejä, anna niiden ohjata luovuuttasi.
  • Ole tarkkana siitä, miten mielikuvitustasi käytät, ja mitä pidät todellisena, mitä epätodellisena. Kalojen merkin vahvuus ja heikkous on kyvyssä uskoa siihen, mihin haluaa uskoa.
  • Tunnustele rehellisesti, missä kohdin itsessäsi rakkaus valtaan/voimaan/hallintaan ylittää rakkauden voiman tällä hetkellä. Mitä kuuluisa sanonta saattaisi tarkoittaa? Miltä tuntuu, kun rakkauden voima ylittää vallanhalun, entä kun vallanhalu rakkauden voiman? Sisäinen rauha on myös sisäistä turvallisuutta. Miten voisit kasvattaa sitä itsessäsi? Voisitko antaa sen tapahtua? Entä jos se olisi rakkauden voimaa?
  • Anna itsellesi lupa nauttia haaveista ja unelmista, jotka tuntuvat hyvältä. Keksi pieniä tapoja elää niitä todeksi, nyt. Anna itsellesi lupa rakastaa itseäsi sellaisena kuin olet. Voisiko se olla kauneutta? Voisiko se luoda rauhaa?
  • Uskalla valjastaa mielikuvituksesi voima palvelemaan sitä, mikä on hyvää ja kaunista. Se ei tarkoita epämiellyttävien asioiden kieltämistä, ohittamista tai välttelyä, se on kykyä tunnistaa jokaisen hetken monet ulottuvuudet. Mitä se tarkoittaa käytännössä?

Herätköön meissä halu laulaa

siellä missä olemme saarnanneet

pyrkimys ymmärtää

siellä missä vaadimme sydämeltä

sopeutumista raameihin

Kiitos


Tilaa tästä uuden- ja täydenkuunblogi suoraan sähköpostiisi! Vinkkaathan blogista myös kaverille, joka saattaisi inspiroitua siitä. Kiitos!

Uusikuu Kaloissa 28.2.2025 – Vesi vanhin voitehista

Kuva Ulla-Maija Alasen Veden peilit -sarjasta, jossa veden pohjasta kasvava lumme kohtaa ennen vedenpinnan lävistämistä oman peilikuvansa. Näyttely Galleria Himmelblaussa vielä 2.3. asti, suosittelen!

Aloitamme uuden kuunkierron perjantaina aamuyöstä kun kuu liittyy auringon seuraan Kalojen merkissä. Uudenkuun kartalla myös Saturnus, Merkurius, Neptunus ja kuun noususolmu ovat kokoontuneet yhteen löyhäksi joukoksi, joten alkava kuunkierto on täysin Kalojen energian kyllästämä. Kalojen merkissä on kyse antautumisesta, joten tuleva kuunkierto kutsuu meitä hölläämään suitsia, huokoistamaan rajoja ja antamaan tilaa rauhalle. Venus seisoo uudenkuun kartalla lähes paikoillaan Oinaassa, soturin merkissä, valmiina lähtemään perääntyvään liikkeeseen uudenkuun jälkeisenä päivänä. Sotaisan maailmamme keskellä Kalojen uusikuu tarjoaa meille mahdollisuutta anteeksiannon ja pyyteettömän rakkauden olemuksen vastaanottamiseen. Mitä se tarkoittaa?

Kuun kulkiessa Kaloissa intuitiomme on vahva, ja tunnemme tarvetta luottaa rationaalisen järjen sijaan tuntemuksiin, aavistuksiin ja sisäiseen tietoon, jota on vaikea määritellä. Kalojen kuu on suurisydäminen, myötätuntoinen ja mielikuvitusrikas. Kalojen kuun vahvuus on kyky syleillä koko maailmaa ja nähdä hyvä kaikessa, uskoa ihmisen ylittävään rakkauteen, ja toisaalta kypsymättömän Kalojen kuun varjoksi muodostuu hyväuskoisuus, joka antaa illuusioiden ja valheiden manipuloida itseään harhaan, luoda idolisoituja kangastuksia. Kun meille tarjotaan sovintoa – onko ojossa huijarin naamioitu käsi vai aito mahdollisuus rauhaan, yhteiseen hyvään? Uudenkuun aikaan on tärkeää olla tietoinen omasta mielikuvituksestaan ja siitä suunnasta, jonka se ottaa, mitä se seuraa totuutena. Minkälaista informaatiota elämääni virtaa? Elänkö dystopiassa, utopiassa vai kenties hämmentävässä sumussa? Mitä tunteita se minussa herättää? Mitä intuitioni sanoo, ja mistä tiedän kuuntelevani intuitiotani enkä tunnemanipulaatiota? Huh! Maailman tilanteen nostaessa taistelut, kontrollin ja sotatilan yhä vahvemmin yhteisen huomion keskipisteeksi, nostattaessa tunnemyrskyä, kutsuu se meitä kaikkia katsomaan niitä taisteluita joita käymme, rajoja joita puolustamme, ensisijaisesti sisällämme. Joskus on aidosti tarpeen taistella, mutta Kalojen uusikuu muistuttaa, että taistelemalla ei voi koskaan voittaa rauhaa. Siihen johtaa toinen tie.

Muuttuvana vesimerkkinä Kalojen energia kuvaa veden olemusta ehkä parhaiten. Vesi lävistää ja kyllästää kaiken elämän maapallolla, mahdollistaa ja ylläpitää sitä, ollen jatkuvassa liikkeessä, kaikkialla koko ajan. Kaikessa elävässä on vettä, vaikka emme sitä näe, veden olomuodot ovat monet ja vaihtelevat. Veden olemus pakenee määritelmää, ollen silti keskeinen elinvoiman ja informaation säilyttäjä ja kuljettaja maailmassamme. Vesi on arkinen ja ihmeellinen. Vesi on aina liikkeessä, kaikessa mukana, suurin osa kehoistamme on vettä.

Veden kierto on jatkuvaa, rajat ylittävää ja kaiken yhdistävää materian liikettä, joka kuljettaa informaatiota ja elinvoimaa. Pysähtykäämme uudenkuun alla hetkeksi edellisen lauseen äärelle. Lue se vaikka uudelleen, anna sen täyttää avoin mielesi, sulje silmäsi. Olemme oleellisen asian äärellä.

Kalojen ja Neitsyen polariteetti (jolla evolutiivista kehityssuuntamme kuvaavat kuun nousu- ja laskusolmut nyt sijaitsevat) yhdistetään parantamiseen – Neitsyt metodisiin, tarkkanäköisiin parannuskeinoihin ja Kalat puolestaan parantavaan energiaan – rakkauden ihmeelliseen voimaan. Yksinkertaistettuna: Neitsyessä parannamme, Kaloissa annamme parantua. Usein molempia tarvitaan, vieläpä samanaikaisesti. Haavan saadessamme on hyvä, että puhdistamme ja sidomme sen, ehkä syömme tulehdusta estävän lääkekuurin, mikäli kyse on vakavasta haavasta. Samaan aikaan itse parantuminen on prosessi, jota emme itse voi saada aikaan, sen täytyy antaa tapahtua, se on elämän yhteistyötä. Se on ihme, jota vauhdittaa, muttei määritä, uskomme siihen.

Kaloista alkava kuunsykli on kutsu parantumisen toiseen modaliteettiin: antautumiseen, anteeksiantoon ja paranemisen, rakkauden mahdollisuudelle avautumiseen. Venus – kauneutta, arvoja ja yhteyttä edustava planeetta – korostaa tätä matkaa Oinaasta Kaloihin kulkevalla perääntymismatkallaan. On aika taistella ja on aika antautua, ja on hyvä tunnistaa kumpaa milloin ja missäkin tarvitaan, vai kenties molempia. Taistelenko vihollista vastaan, vai antaudunko rauhalle? Voivatko ne olla totta samanaikaisesti? Todellinen antautuminen ei ole luovuttamista tai alistumista, se on hyväksyntää, elämään osallistumista elämän ykseyden ehdoilla. Ykseys ei ole vain käsi kädessä hyppelyä kukkakedoilla.

Anteeksianto on Kalojen tärkeä teema. Kalojen merkki kutsuu meitä ymmärtämään, että todella hyväksyessämme ykseyden, jota meitä kaikkia, kaikkea yhdistävä veden liike niin maanläheisesti edustaa, anteeksianto tapahtuu vääjäämättä – anteeksianto, joka kohdistuu kaikkea ja ei mitään kohtaan, anteeksianto joka on sydämen ymmärrystä todellisuuden luonteesta. Kun suojelemme rajojamme ja fyysistä koskemattomuuttamme, on hyvä muistaa, että sama vesi kiertää meissä kaikissa, kuljettaen informaatiota. Tunteeni eivät ole vain minun, sinun, vaan pelkomme, surumme, vihamme, häpeämme ja ilomme ovat yhteisiä. Ne liikkuvat vedessä, joka ei tunne rajoja, vedessä, joka tulee, menee, höyrystyy, kiteytyy, sulaa, virtaa, patoutuu, tihkuu, virtaa jälleen, koko Maata liikuttavassa hydrologisessa kierrossa. Olkaamme tietoisia siitä, mitä otamme vastaan – ottakaamme se vastaan avoimin, rohkein sydämin, ja päästäkäämme se sitten jälleen jatkamaan kulkuaan veden mukana, uusiutuneena energiana, jota pelko tai häpeä leimaa yhä vähemmän ja vähemmän. Itsessämme me muutamme vettä, ja vesi muuttaa maailmaa, kun pienen pienet vesimolekyylit värähtelevät rakkauden taajuudella.

Hedelmällisiä tapoja yhdistyä uudenkuun energiaan:

  • Tunnustele, millainen on suhteesi veteen? Hakeudu yhteyteen veden kanssa omalla tavallasi. Kiitä vettä, siunaa sitä tavallasi, anna sen hoivata sinua, hoivaa sitä takaisin. Huomaa vesi, sen merkitys, läsnäolo ja muutospotentiaali.
  • Samalla kun pidät huolta terveistä rajoista, tunnustele voitko antaa sydämesi aueta hieman täydemmin erilaisille tunteille? Avoimen sydämen läpi tunteet virtaavat – tulevat, menevät, eivät jää asumaan. Avoimen sydämen rakkaus on tilaa elämälle, sellaisena kun se on. Se on muutosvoima.
  • Luotatko sydämen voimaan? Kumpi sattuu enemmän, tuskan vastustaminen, vai sen kokeminen? Pyydä tukea ja turvaa elämältä. Rakkaus kannattelee sinua ja tunteitasi, sinun ei tarvitse sitä tehdä.
  • Osoita myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan, olivat he millaisia tahansa. Anna toisten osoittaa myötätuntoa sinulle. Myötätunto ei tarkoita huonon käytöksen hyväksymistä, vaan jaetun ihmisyyden tunnustamista. Mikäli sinun on vaikea kokea myötätuntoa, anna tilaa sillekin. Pyydä elämältä kykyä avata sydäntäsi myötätunnolle.
  • Ympäröi itsesi asioilla, jotka vahvistavat uskoasi hyvään ja kauniiseen. Älä pakene vaikeita asioita, mutta anna huomiosi sille, mikä vahvistaa kykyäsi nähdä elämän ihme. Ehkä se on nimenomaan piilotettuna vaikeaan tilanteeseen.
  • Tunnustele, missä kohdin pidät kiinni taistelija-identiteetistä. Onko elämässäsi meneillään joku prosessi, jossa olisi aika antaa hyväksynnän tehdä parantavaa työtään? Muista: on aika taistella, mutta taistelu ei koskaan johda pysyvään rauhaan.

Kääntyköön huomiomme

elämän antajaan ja ylläpitäjään

joka väsymättä elää kiertoaan

paranemisen avain

Kiitos


Tilaa tästä uuden- ja täydenkuunluennat suoraan sähköpostiisi!

Uusikuu Kaloissa 10.3. – Avautuminen

Untitled.

Uusi kuunsykli alkaa sunnuntaina aamupäivällä Kalojen merkissä. Uudenkuun kartalla kaikki elementit – vesi, ilma, tuli ja maa – ovat edustettuina, sillä tällä hetkellä kaikki planeetat liikkuvat astrologisen eläinradan kahdessa viimeisessä (Vesimies ja Kalat) ja kahdessa ensimmäisessä (Oinas ja Härkä) merkissä. Olemme kahden syklin rajapinnassa, toinen jalka vanhassa, toinen uudessa, ja Kalojen uusikuu kutsuu meidät hengittämään ulos, hengittämään sisään – avautumaan luopumalla ja etenemään nousemalla.

Auringon ja kuun yhtyessä Kalojen merkissä voi olla vaikeaa saada kunnollista otetta siitä, mitä tapahtuu. Kontrolli ei ole Kalojen aluetta. Kaloissa rajat hämärtyvät, liikumme kuin usvassa, unessa, ja mielikuvituksemme on avoin vastaanottamaan eetterissä virtaavia värejä, rytmejä, aaltoja, muodostamaan niistä symbolisia merkityksiä. Konkreettisuuden otteelta lipeävä epämääräisyys voi olla ahdistavaa, ja samalla sille antautuminen nautinnollista ja hedelmällistä. Kalat, eläinradan viimeinen merkki, on se suuri meri, jossa kaikki saa aavistuksenomaisen alkunsa ennen muotoa, ja johon kuolemassa kaikki nuo muodot lopulta sulavat. Hengitämme ulos, hengitämme sisään. Tätä tematiikkaa korostaa edelleen se, että uusikuu jää Kaloissa Saturnuksen (joka planeettana edustaa rakennetta) ja Neptunuksen, Kalojen hallitsijan (joka planeettana edustaa rajattomuutta) väliin. Taaksemme jää vanha, jo haurastunut rakenne, edessämme avautuu suuri rajattomuus, elämän hedelmällinen kohtu, vielä muodoton potentiaali.

Mars Vesimiehessä ja Uranus Härässä neliöllään sekä Pluto Vesimiehessä ja Merkurius Härässä sekstiilillään tuovat kartalle päinvastoin strategista halua liikkua eteenpäin (ja mielellään nyt heti). Kuten sanottu, veden alla Kaloissa on kuitenkin vaikeaa nähdä selkeästi ja tavoitteet sulautuvat elämän kokonaisuuteen, on annettava veden keinuttaa, ohjata tuntematonta tietä. Vesimiehen uudistusmieliset ideat sekä niiden rohkea viestintä ja strateginen taisteluhenki saavat sekä innotusta että jarrua Härästä, joka muistuttaa hitaan ja turvallisen etenemisen tuovan haluttua kasvua ja muutosta. Kalojen eteerinen, rytminen ajattomuus yhdistettynä Vesimies-Oinas-Härkä- kolmikon dynaamiselle kasvuhalulle muodostaa hedelmällisen, liminaalisen ajanlaadun, jossa on mahdollisuus samanaikaisesti antautua ja ottaa askeleita eteenpäin, yksi kerrallaan. Kartta muistuttaa meitä Einsteinin kuuluisasta lausahduksesta (joka menee jotakuinkin näin): ”Emme voi ratkaista ongelmia samasta tietoisuudesta, joka loi ne”. Uusikuu kutsuu meitä, intuitiivisena liikkeenä sisällämme, antamaan itsemme ja ajattelumme lämpöisen veden syleilyyn… ja syntymään jälleen kerran uudeksi, katsomaan itseämme ja elämää kirkkain silmin. Uusikuu on tärkeä mahdollisuus huomata, miten ajattelumme synnyttää ja ohjaa todellisuuttamme.

Kalojen uusikuu vie meitä kohti seuraavaa pimennyskautta (täysikuu Vaa’assa 25.3. on osittainen kuunpimennys), joka on aina erityisen vahvaa muutosaikaa. Ota uudenkuun aikaan hetki kääntyä sisäänpäin ja ole läsnä sille, mikä rakenne, ajattelumalli sinussa on vajoamassa mereen, lempeästi todista sen liukenemista elämän ajattomiin virtauksiin ja hengitä ulos, sisään, ulos. Sisään, ulos… Elämän hyväntahtoisuuteen nojaten, anna tahdonvoimasi nousta ja ajatusten selkeytyä, inspiraation ottaa pehmeästi virtaava muoto.

Hedelmällisiä tapoja linjautua uudenkuun energiaan:

  • Anna vesielementille tilaa elämässäsi. Mitä se voisi sinulle juuri nyt tarkoittaa? Ehkä haluat uida, saunoa, maalata vesiväreillä, hiljentyä virtaavan veden äärellä, käyskennellä luonnossa jossa lumi ja jää alkaa sulaa…
  • Tunnustele, missä kohdin yrität kontrolloida itseäsi ja elämää. Voisitko jossain kohdin hellittää, antautua elämän pakottomaan, jaettuun liikkeeseen? Miltä tuntuu hellittäminen, jota ei tarvitse tehdä? Voit kuvitella itsesi lämpimän veden ympäröimänä, turvassa sen hoivaamana.
  • Tunnistatko mielessäsi ajatuksia, joihin takerrut usein? Millaiset ajatukset muodostavat maailmankuvasi? Millaisia ajatuksia ja todellisuutta synnyttäisi luottamus elämän hyväntahtoisuuteen? Usko siihen, että elämä rakastaa sinuakin?
  • Rohkaistu ilmaisemaan villejä ideoita ja ajatuksia, jotka kenties erottavat sinut valtavirta-ajattelusta ja kyseenalaistavat normeja
  • Kun hiljenet kuuntelemaan ja annat kuuntelun ulottua yhä syvemmälle, yhä syvemmälle… luova inspiraatio alkaa liikahdella… anna sen nousta esiin ja ilmaise itseäsi

Syvällä meressä

liikkuvat erilaiset kalat

vinhaa vauhtia hakevat muodostelmaa

jaettua toimintaa

kuunnelkaamme toisiamme herkällä korvalla

Kiitos


Tilaa tästä uuden- ja täydenkuunluennat suoraan sähköpostiisi!