Tammikuun ensimmäinen aloittaa uuden kalenterivuoden. Vuosi, maapallon kiertomatka auringon ympäri, on luonnonkierrossa tärkeä sykli ja sinänsä hyvä tapa mitata ajan kulkua lineaarisestikin. Kuljin metsässä ja mietin vuodenvaihdetta.
Eri kulttuureihin on valikoitunut erilaisia tapoja määrittää uuden vuoden alkamishetkeä. Meillä länsimaissa vuoden vaihtumishetki katsotaan gregoriaanisesta kalenterista, joka on alunperin tasauspäiviin linkittynyt ajanlaskun väline. Kiinalainen uusi vuosi ajoittuu kuukalenterin mukaisesti vuoden ensimmäiseen uuteen kuuhun, ja monessa luontoon tiiviisti yhteydessä olevassa kulttuurissa vuodenkiertoa määritetään tasaus- ja seisauspäivien mukaan. Näissäkin kulttuureissa on vaihtelua siinä, milloin vuosi alkaa ja milloin se päättyy, mikäli sitä ylipäätään määritetään. Yhteistä monelle kulttuurille nykyään on se, että toistuvan syklin sijaan keskitymme lineaariseen, lisääntyvien vuosien ketjuun. Kasvuun, etenemiseen, kehittymiseen.
Elämää ja sukupolvia yhdistävät syklit
Uudenvuoden juhlinta on monen kohdalla irronnut kauas yhteydestään elämää yhdistäviin, toistuviin sykleihin. Eikä mikään ihme, onhan kulttuurimme muutenkin kaukana vuodenkierron mukaisen elämänrytmin kunnioittamisesta (ja itse uudenvuodenpäiväkin on irrallaan vuodenkierron kulminaatiokohdista). Se on harmillista, sillä ihmisen ja luonnon yhteenkuuluvuuden vahvistaminen rituaalein kasvattaa juuria elinvoimaiselle elämänpuulle, niin yksilölliselle kuin yhteisellekin.
Ikiaikaisten rytmien tiedostaminen ja niiden kulminaatiokohtien juhlistaminen kutoo hienolla tavalla yhteen ihmissukupolvien jatkumoa. Vaikka ihminen lajina kehittyy jatkuvasti kulttuuriaan uusiin suuntiin vieden, vahva yhteys luontoon ei ole kadonnut minnekään. Olemme luontoa, samoin kuin esivanhempamme kauan sitten, vaikka sen usein unohdammekin. Juhlimme samoja juhlia, elämän pysyvyyttä ja kiertoa, vaikka usein olemme senkin juhlintamme keskellä unohtaneet.
Uudistuneen yhteyden tarve
Ihmiskulttuurin tietoinen yhdistäminen osaksi luonnon suuria ja pieniä syklejä on paluuta elämän ihmeen kunnioittamiseen, terveeseen nöyryyteen ja osallisuuteen. Elämää liikuttava voima elää ihmisessä, luonnossa, planeettoissa, kosmoksessa. Tasaus- ja seisauspäivien juhlinta on saanut kautta historian erilaisia muotoja. Ne ovat eri kulttuureihin sulautuessaan saaneet uusia selityksiä ja juhlintatapoja, muuttuneet yhdessä muuttuvan kulttuurin myötä. Niiden ydin ei kuitenkaan ole muuttunut – me olemme kaikki samaa, ihmisymmärryksen ylittävää kokonaisuutta. Elävä ydin on vain unohtunut, rituaaleista monesti tullut kuolleita kirjaimia.
Tuon ytimessä olevan yhteyden uudistaminen on keskeistä, jotta jatkuvasti kiihtyvä muutos ei muuttuisi elämää ja ihmistä tuhoavaksi voimaksi. Kaikki kokonaisuuden osat kaipaavat toisiaan, ja tasapainoinen muutos on mahdollista vain yhdessä. Miltä näyttäisi sinulle nykyaikainen rituaali auringon ympäri kiertämiselle? Vanhaan ei tarvitse – eikä voi – palata, sillä kehitys ja uudistuminen on luontainen ja tärkeä osa elävää luontoa ja kulttuuria. Yhteyksiä luova ja vahvistava rituaali ei ole kankea, säännönmukainen kaava, vaan rituaali elää ja syntyy pyhyyden tiedostamisesta, tilanteen mukaan. Sitä ei tarvitse muuttaa – se muuttuu.
Jokavuotinen ihme
Vuodenvaihde herättää toiveet tulevasta muutoksesta, mutta muistuttaa myös siitä, miten muuttuvassa maailmassa on aina jotain pysyvää ja turvallista. Aurinko nousee, aurinko laskee. Maa kiertää ympäri auringon ja jatkaa samaa rataa, vuosi vuodelta. Näissä arkisissa, maanläheisissä totuuksissa on valtavasti rauhoittavaa voimaa, joka jää helposti kaikenlaisten uudenvuodenlupausten, -toivomusten ja -intentioiden jalkoihin.
Entä jos tänä uutenavuotena juhlistaisit sitä, mikä ei muutu? Jälleen maa kiersi auringon. Se on ihme, siunaus ja mysteeri, miten synkronoitu kosmos toimii. Miten kaikki muuttuu, ja mikään ei muutu.
... Nature & Connection... 