Liina

Liina: Luonto ja rohkeus

 

Liina kertoo, että vaahterat ovat olleet mukana monissa elämän tärkeissä hetkissä tavalla tai toisella. On hyvä istua ruskasta värikkäiden vaahteroiden alle kotikulmilla Helsingin Kalliossa. Liinalle kaupunkiluonto on tärkeä ja arvokas ympäristö siinä missä maaseutu ja metsätkin. Lapsuudenkoti oli vehreässä pikkukaupungissa ja kesät vietettiin mökkeillen maalla, mutta nykyisen kaupunkikodin ympäriltä löytyy myös paljon mahdollisuuksia tarkkailla vuodenkiertoa, nauttia luonnon kauneudesta ja rauhoittua arjen keskellä.

Pienin askelin

Kaupunkiluonto oli tärkeä tuki, kun Liina sai tiedon veljensä itsemurhasta. Suru ja järkytys veljen kuolemasta sekoittui uuden elämän odotukseen, kun Liina alkoi pian veljen kuoleman jälkeen odottaa toista lastaan. Lapsen syntymän jälkeen voimakas hoivaajan rooli sai jaksamaan ja pyörittämään lapsiperheen arkea, mutta reilu vuosi veljen kuoleman jälkeen tuli seinä vastaan. Suru puski esiin voimakkaasti ja Liina alkoi kokea paniikkioireista sekoamisen ja kuoleman pelkoa. ”Voisiko minullekin käydä kuin veljelleni?”

Liina haki akuuttiin tilanteeseen apua terapiasta ja lääkityksestä, mutta alkoi samalla etsiä keinoja hoitaa itseään luonnon ja meditaation avulla. Hakeutuminen luontoon vaikeiden asioiden keskellä oli Liinalle tuttua jo ennestään, etenkin mökkiluonto oli aina ollut turvapaikka. Syvimmän kriisin aikaan metsäympäristö oli kuitenkin liikaa, sillä rauhallisen hiljaisuuden keskellä sisäinen kaaos tuntui vielä musertavammalta ja hämmentävämmältä. Liina alkoi tehdä pitkiä kävelylenkkejä vauvan kanssa lähiympäristössä, sillä ulkona raikkaassa ilmassa oleminen tuntui turvalliselta. Syke laski, hengitys syveni.

Tunteet kuin aallot

Säännöllinen terapia auttoi Liinaa tunnistamaan omia tunteitaan, joista etenkin surua ja vihaa oli aluksi vaikea sietää. Rauhallinen liikkuminen luonnossa, hengitykseen keskittyminen, keholliset harjoitukset ja meditatiiviset luontomielikuvat olivat kaikki Liinalle tärkeitä tekijöitä voimakkaiden ja epämiellyttävien tunteiden kanssa elämisessä. ”Niinhän tää homma toimii, että aallot nousee ja laskee, meri myrskyää ja tyyntyy, ja se helpottaa hyväksymään omia ajatuksia ja tunteita osana luonnollista olemista. Kun tulee tosi vaikea tunne niin vain hengitellään ja ollaan.”

Luonnon ilmiöiden yhdistäminen omiin kokemuksiin muistutti siitä, että kaikki muuttuu. ”Kaikki tää myrsky joka on elämässä ja ajatuksissa, se on kaikki ohimenevää. Jossain vaiheessa helpottaa, vartin päästä tai viikon päästä tai vuoden päästä, mutta jossain vaiheessa.” Sama pätee myös elämän hyviin asioihin, Liina muistuttaa. Keväällä kukkaan puhkeavissa kirsikoissa ja ruskan väriloistossakin Liinalle korostuu se, että juuri nyt on käsillä todella hieno hetki, jota kannattaa pysähtyä katsomaan. Sillä kohta se hetki on ohi. Ja toisaalta – ensi keväänä se tulee jälleen, hieman erilaisena.

Kaiken yhdistävä kiertokulku

Vähitellen Liina alkoi ymmärtää, miten surun alle uupuminen oli niin ison asian äärellä luonnollista. Täydellisyyden vaatimusten ja valittamatta pärjäämisen rinnalle nousi myötätunto itseä ja omia tunteita kohtaan. Ajan ja tilan antaminen synkkien tunteiden kokemiselle on tärkeä osa kaikkea elämää, eikä sitä voi ohittaa. ”Sama toistuu luonnossa esimerkiksi maatuvissa puunrungoissa, eivät ne ole turhia. Jokaisella on oma roolinsa tässä systeemissä. Se oli hirveän parantava ajatus, myös vastapainona yleiselle ’tulos tai ulos’ -ajattelulle yhteiskunnassa.”

Liinalle luonnonläheisyys on ollut tärkeä tekijä nimenomaan kokonaisuuteen kuulumisen tunteen kehittymisessä. Kokemus oman ihmisyyden ja luonnon prosessien samankaltaisuudesta on vahvistanut näkemystä siitä, että ihminen on osa jatkuvasti muuttuvaa ja samalla pysyvää kokonaisuutta, jossa kaikella on aikansa ja paikkansa. ”Jotenkin ihmiselämän ohikiitävyys ja väliaikaisuus nousee luonnossa esiin, ja olen kokenut sen rauhoittavana.”

Mysteerinen kokonaisuus

Kriisin käynnistämät pohdinnat elämän perimmäisestä luonteesta ovat johdattaneet Liinan miettimään ihmistä osana luontoa. Ajatus ihmisestä eläinlajina on antanut evolutiivista näkökulmaa tunteisiin ja auttanut hahmottamaan niitä biologisia mekanismeja, joiden osana vahvat pelot syntyvät. Ymmärrys biologisten mekanismien muotoutumisesta osana luonnon kokonaisuutta on helpottanut tunteiden hyväksyntää.

Kriisin käynnistämä sisäinen prosessi on vahvistanut Liinan kokemusta siitä, miten luonnon tiiviisti yhteen linkittynyttä kokonaisuutta yhdistää kaiken näkyvän lisäksi jonkinlainen elämän mysteeri. ”Mikä on se, mistä nämä organismit syntyvät ja mistä tämä kaikki on alunperin syntynyt? Ajattelen, että siihen ei tieteellä päästä kiinni, vaikka yksityiskohtia voitaisiin selittää.” Sama kaiken yhdistävä mysteeri näyttäytyy Liinalle eri uskonnoissakin, usein jonkinlaisena valon käsitteenä. ”Jos kadottaa kosketuksen siihen valoon ja rakkauteen, niin voi olla tosi pimeää ja yksinäistä.”

Rohkeus toimia arvojen mukaan

”Jos mulla olisi vuosi elinaikaa, mitä haluaisin tehdä?” Veljen äkillinen kuolema nosti esiin kysymyksen, joka auttoi Liinan kiteyttämään omia arvojaan. Perheen, luonnon ja työn merkitys vahvistui, mutta niiden rinnalle nousi myös taide. Pohjamudissa Liinalle kirkastui, että hän halusi maalata ja kirjoittaa, sekä julkaista tuotoksiaan miettimättä onko se noloa tai osaako varmasti oikein.

Luonnossa liikkuessa henki, sanat ja luovuus alkoivat virrata, runot syntyä. Luonnon ja luovan tekemisen kautta Liina kertoo pääsevänsä käsiksi sellaiseen syvempään kerrokseen itsessään, joka ei muilla tavoin pääse esiin ja jaettavaksi. ”On niin palkitsevaa kuulla, että omasta merkityksellisestä prosessista syntynyt luovuus on koskettanut jotain muuta.” Liina rohkaistui jakamaan hyvin henkilökohtaisia runoja ja maalauksia sosiaalisessa mediassa, sekä alkoi valmistella ensimmäistä taidenäyttelyään.

Kun aktiivinen välittäminen kokonaisuudesta kasvoi oman toipumisprosessin myötä edelleen, sai sovinnaisuus siirtyä syrjään laajemminkin. ”Olen alkanut puhumaan ilmastonmuutosasioista huomattavasti suoremmin kuin aiemmin, sekä töissä että muuten, mennyt siinäkin sen epämukavuuden tunteen yli. En mä ole mikään ilmastonmuutoksen asiantuntija, mutta meidän kaikkien pitää tehdä jotain.”

Omien arvojen mukaiset, pienetkin teot helpottavat ja vähentävät hahmotonta ahdistusta. ”Jokainen voi vaikuttaa niillä keinoilla, mitä kullakin on.” Liina on esimerkiksi tehnyt ilmastonmuutokseen liittyvää viestintää työssään, järjestänyt luovan kirjoittamisen työpajan aiheesta ja jakanut taidetta ilmastonmuutoksen herättämiin tunteisiin liittyen.

Arvokas pimeys

Kriisin syvimmällä hetkellä ajatus siitä, että oma olo ajan kuluessa helpottuu, oli täysin abstrakti. Nyt vuoden aktiivisen toipumisen jälkeen Liinan on kuitenkin helppo nähdä, miten pohjakosketuksen myötä alkoi myös vähitellen syntyä kaikkea uutta.”Asioista, jotka on aivan kamalia, voi kuitenkin tulla jotain kaunista ja hyvää. Sen myötä, että veljeni elämä päättyi niin traagisesti, olen tajunnut, että se mitä muut ajattelee on ihan irrelevantti kysymys. Ihmiselämässä voi tapahtua mitä vaan, ja kannattaa käyttää tää aika niin miten omasta sydämestä tuntuu. Ei miettiä, että joku naapuri saattaa vähän nyrpistää nenää.”