Hei luonto, nyt ärsyttää

Viime tiistaina tuiskusi ja tuiversi. Lunta tuli koko päivän vaakatasossa ja pyörteissä, ja ulkona rämpiessä kiroukset lehahtivat ilmoille toinen toisensa perään pikkuisten jäisten hiutaleiden tunkiessa silmiin ja suuhun, sulaessa kasvoille. Jalat hoippuivat sinne tänne auraamattomassa möhryssä ja auran sileäksi puristama kaistale heitti ilmalentoon takapuoli edellä. Bussit olivat myöhässä ja tärisivät hajoamispisteessä ajaessaan yli tienpintaan pakkautuneiden jääkiharoiden, pysäkillä ei katoskaan tarjonnut suojaa kuin sekopäiseksi heittäytyneeltä säältä. Takatalvi, en ole iloinen, että tulit.

Elävä yhteys, luontosuhde

Luontoyhteyttä vaaliessa on hyvä muistaa, että suhteemme luontoon on elävä siinä missä muutkin suhteemme. Kaikissa suhteissa, niissä parhaissa ja läheisimmissäkin, on hyvät ja huonot hetkensä. Välillä toinen käyttäytyy odottamatta ja tavalla, joka ei sovi yhteen meidän toiveidemme kanssa. Vaikka rakastaisi ja ihailisi kuinka, välillä ärsyttää, välillä kyllästyttää, välillä tuntuu ettei ymmärrä toista lainkaan. Kun suhde on koetuksella, yhteys jaettuun elämään ylläpitää myötätuntoista rakkautta, turvallista tilaa kokea suhteen haasteet ja liikkeet.

Luontoyhteys ja luontosuhde eivät ole toistensa synonyymeja, vaikka erottamattomia ovatkin. Siinä missä luontosuhteeni muodostuu kulttuurillisten, historiallisten, paikallisten ja persoonallisten tekijöiden määrittämänä minän vuorovaikutuksessa muun, minusta erillisen luonnon kanssa, luontoyhteys on kokemuksellista tietoisuutta kaiken luonnon pohjimmaisesta, saumattomasta yhteydestä, jaetusta elämästä jossa minä ja luonto olemme erottamattomasti yhtä. Luontosuhde ja luontoyhteys ovat aina olemassa samanaikaisesti, molemmat olennaisia ihmisyydellemme.

Ärsyttävä luonto

Luonnosta ei siis tarvitse aina tykätä ja nauttia ylläpitääkseen syvää, avointa luontoyhteyttä. Joskus luonnon käytös ärsyttää. Joskus luonnon kauneuskin on liikaa, kuten tuona myllertävänä takatalvisena päivänä. Joulukuussa olisin ollut haltioissani, mutta näin huhtikuussa kevätmaistiaisten jälkeen tuntui hyvältä sanoa rehellisesti: ei, en pidä, en halua nyt tällaista kauneutta. Ärsyttävä luonto. Sain vapaasti kiroilla ja kihistä, tietäen, että luontoyhteys ei ole riippuvainen tunteistani tai ajatuksistani, se sisältää ne kaikki. Samoin kuin luonnolla on oikeus tuiskuttaa lumihiutaleita huhtikuussa, minulla on oikeus olla siitä vihainen.

Luontosuhteen ja luontoyhteyden kaksipuolisen kolikon tiedostaminen ja huomioiminen kasvattaa kykyämme elää tasapainoista ja hedelmällistä ihmiselämää. Luontoyhteys on kuin tukeva maaperä, jolla jalkamme voivat turvallisesti seistä vakaana ja pehmeästi silloinkin kun luontosuhteessa tuiskuttaa ja elämä tuivertaa – sisällä, ulkona, tai sekä että.

Huhtikuinen lumimyräkkä muistutti minua siitä, että parhaat suhteet kestävät erimielisyyksiä. Eihän kukaan ole täydellinen. Ei edes luonto.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s