Kevätseuranta on antanut hyvää vastapainoa kaikelle sille sosiaaliselle myllerrykselle, mitä yhteiskunnassa nyt globaalisti tapahtuu. Aurinko paistaa lähes kirkkaalta taivaalta, linnut rakentavat pesiä (ja puolustavat niitä!), laulavat kosiolaulujaan auringonlaskun levollisuudessa, ensimmäiset sinivuokot ja muut kevätkukkaset avautuvat nupuistaan ja useat puut pullistelevat jo silmujaan. Luonnon rytmi ei ole häiriintynyt ihmisen arkea ravisuttavasta kriisistä.
Suuren kuusen äärellä
Tuulisena päivänä makasin metsässä suuren kuusen alla ja katselin ympärillä huojuvia ja heiluvia puita. Muutoksen tuuli heitteli niitä mielensä mukaan sinne tänne, mutta suuri kuusi seisoi vakaana ja turvallisena muun metsän riehuessa sen ympärillä. Oli hyvä olla, hengittää maata vasten ja muistaa, että kaikessa muutoksessa on myös jotain pysyvää, jonka äärellä rauhoittua kun tunteet ja ajatuksen myllertävät.
Internet-yhteys vai elävä yhteys?
Sosiaalinen eristäytyminen ja kirkas kevätaurinko on hyvä yhdistelmä, joka kutsuu samanaikaisesti sisään- ja ulospäin. Sen sijaan, että uppoudumme kompensoimaan sosiaalista eristäytymistä tarrautumalla internetiin, voisimmeko myös avautua toisenlaiselle verkolle ja yhteyksille? Elämme hetkessä, joka on ainutlaatuinen tilaisuus syntyä uudeksi, synnyttää uudeksi suhteemme toisiimme ja elämään, mikäli maltamme ja uskallamme ottaa sen vastaan sellaisena. Voimmeko olla yhdessä, yhteydessä, vaikka emme istukaan kasvotusten tai webbikameran molemmin puolin?
Elämme aikaa, jossa on suuret mahdollisuudet avautua hahmottamaan ja kokemaan elämää ja kaiken yhteenkuuluvuutta uudella tavalla. Sitä jatkuvaa yhteyttä, joka on totta joka hetki, tiedostimme sen tai emme. Pelkoon pysähtyminen ei ole helppoa, mutta siinä on myös avaimet siihen luovuuteen ja rauhaan, josta voi syntyä jotain kaunista ja yllättävää, aidosti uutta. Kuulenko kutsun sydämessäni? Avautua muutokselle ja elää sitä juuri nyt? Uskallanko pysähtyä kuuntelemaan, tietämättä?
Sitoutunut askel
Otetaan tukea toisistamme – niin toisista ihmisistä, mutta myös puista, linnuista, vesistä, sinivuokoista ja ruohonkorsista, auringosta ja kuusta taivaalla. Mikään aidosti tärkeä ei synny hetkessä, sormia napsauttamalla ja vain haluammalla, vaan sitoutuneen fokuksen tuloksena. Kaiken tämän keskellä, hae fokus ja hengitä siinä. Suuressa kuusessa elävä rauha ja voima on läsnä tässäkin. Hakeutukaamme sen äärelle muutoksen tuulissa ja antakaamme niiden puhaltaa.
Tilasin vuosi sitten puutarhanhoidosta innostuttuani Machaelle Small Wrightin hienon Perelandra Garden Workbook -puutarhakirjan. Small Wright on hoitanut puutarhaa yhteistyössä luonnon kanssa jo vuosikymmeniä, ja koonnut näinä vuosina oppimansa asiat kahteen kirjaan, joita suosittelen lämpimästi. Kaikista kirjan sisältämistä viisauksista (joita on paljon!) mieleeni iskostui erityisesti yksi lause, joka liittyi Small Wrigthin saamiin oivalluksiin ”tuholaistorjunnasta”. The garden is inclusive. Puutarha on inklusiivinen.
Monet puutarhat
Tuo yksinkertainen, mutta todella syvällinen viisaus suorastaan hyppäsi ja asettui kehooni kirjan sivulta, eikä ole sen jälkeen jättänyt minua. Small Wright kertoi tämän oivalluksen auttaneen häntä näkemään, miten puutarhassa ei voi olla mitään ylimääräistä, vaan kyse on siinä elävien olentojen tasapainosta ja harmoniasta, kun jokaisen annetaan ottaa oma paikkansa. Kun puutarha toimii inklusiivisena kokonaisuutena, josta ei rajata keinotekoisesti mitään ulos, se alkaa vähitellen löytää luonnollisen harmonian, jossa kaikki palvelee kaikkea.
Niin kuin Small Wrightkin painottaa, puutarha voi olla mitä ja mikä vaan, kuinka pienessä tai suuressa mittakaavassa tahansa. Ruukkukasvi on puutarha, asuntosi on puutarha, ihminen on puutarha, maailma on puutarha. Olevainen on puutarha. Elämme yhä Paratiisissa, mutta olemme jääneet oman näkökulmamme vangiksi.
Tasapaino, harmonia ja halu rajata
On luonnollista ja inhimillistä, että meistä jokaisella on olevaiseen tietty näkökulma, josta katsoen elämään sisältyy asioita, joita ei haluaisi siinä olevan. Kuoriaisia, jotka syövät pinaatinlehdet, jotka olit ajatellut omaksi ravinnoksesi. Ihmisiä, jotka käyttäytyvät tavoin, joka loukkaa oikeustajuasi. Räntää taivaan täydeltä kun olit ajatellut kevään jo tulleen. Moni meistä tunnustaa myös itsessään ominaisuuksia, tapoja, tunteita ja haluja, joista haluaisi mieluiten eroon. Usein olemme niin oman näkökulmamme lumoissa, että aktiivisesti pyrimme poistamaan elämästä (ja itsestämme!) kaiken sen, mikä ei sovi meidän ajatukseemme kauniista puutarhasta, paratiisista.
Mutta puutarha todella on inklusiivinen. Se on inklusiivinen, rajasimme sitä tai emme. Ero on siinä, että yrittäessämme rajata, erottaa ja arvottaa puutarhamme monimuotoisuutta, hallita sen kokonaisuutta omasta näkökulmastamme, luomme ja ylläpidämme keinotekoisia rajoja, jotka estävät kokonaisuuden harmonista yhteistoimintaa. Kokonaisuus toimii harmonisesti nimenomaan vain silloin, kun jokainen sen osa pääsee toimimaan omalla paikallaan, vapaassa suhteessa kaikkeen muuhun. Pyrkimys rajata osa elämästä puutarhan ulkopuolelle tai omavaltaisesti määrittää sille sopiva lokero luo vain painetta, vastavoimia, jännitteitä ja yhä suurempaa voimankäyttöä rajojen ylläpidossa, sillä elämä todella pyrkii palauttamaan tasapainon kaikin mahdollisin keinoin.
Kutsu yhteistyöhön
Jokaiselle on varmasti selvää, miten epätasapainoisessa tilassa maailma tällä hetkellä on. Ihminen on unohtanut olevansa osa kokonaisuutta, yhtä kaiken muun eläväisen kanssa, ja samoin kuin kaikki muutkin riippuvainen siitä tasapainosta, joka mahdollistaa puutarhan kukoistuksen. Puutarha pyrkii tasapainoon, kovasti, yhä suuremmalla voimalla. Uskaltaisimmeko antaa tilaa muutosvoimille, luopua yrityksestä hallita kokonaisuutta? Luopua ajatuksesta, että ihmislaji yksin on muutoksen takana? Että ihmislaji yksin on muutoksesta vastuussa? Että muutos on yksin ihmislajin käsissä? Se ei suinkaan tarkoita, että ihmisen tulisi luopua toimijuudestaan, kieltäytyä vastuusta ja heittäytyä voimattomana apokalypsin matkaan. Emme ole valtiaita, muttemme kyvyttömiä lapsiakaan. Entä jos ottaisimme sydämeemme sen totuuden, että puutarha on inklusiivinen, ja istuisimme yhteiseen pöytään kaiken elämän kanssa?
Voi olla hurja ajatus, että ihminen hyppäisi samaan tiimiin muun elämän kanssa, ylipäätään tunnustaisi muiden elämänmuotojen aktiivisen älykkyyden ja toimijuuden. Se on kuitenkin keskeistä, mikäli haluamme tasapainon palautuvan tavalla, jonka kauneudesta ihmiselläkin on mahdollisuus päästä nauttimaan. Tiimityöskentely on kuitenkin monelle meistä luontaista, mielenkiintoista ja palkitsevaa. Jokaisella on omanlaistaan osaamista, ja kun kaikkia tiimiläisiä kannustetaan tuomaan oma näkemyksensä, taitonsa ja voimansa pöytään, alkaa tapahtua. Yhdessä voidaan synnyttää ja saavuttaa asioita, joita emme osanneet kuvitellakaan. Tiimityö ei toimi, mikäli yksi tiimiläinen puskee eteenpäin omaa visiotaan, tunnustamatta ja kuuntelematta toisia.
Meitä kaikkia tarvitaan. Miten sinä voisit olla tiimiläinen? Hyvä tapa aloittaa on sanoa suoraan: ”Luonto, tässä olen ja haluan tehdä yhteistyötä”, todella tarkoittaa sitä, ja olla valmis ottamaan paikkansa tiimissä. Kuunnella. Sitoutua yhteistyöhön ja -toimintaan, silloinkin kun se haastaa tapaasi olla, tehdä ja ajatella, tai on muuten epämukavaa. Kaikkea ei voi ymmärtää, hallita, tietää. We’re in this together. On vain rakastettava elämää täydestä sydämestä ja luotettava. We can do it. It’s time.
Muutos on kaikkea elämää yhdistävä tekijä. On syklistä muutosta, joka toistuu aina kausittain uudelleen, on kaavamaista muutosta, jossa tapahtumaketjut toistuvat ennalta-arvattavasti, ja on ennakoimatonta muutosta, joka yllättää käänteillään ja johdattaa tuntemattomaan. Muutos on myös usein kaikkea tätä samanaikaisesti. Toisinaan kaipaamme muutosta, suorastaan etsimme sitä, ja toisinaan yritämme taistella sitä vastaan. Kun eteen tulee muutos, jota on vaikea kohdata ja hyväksyä, mistä löytää turvaa, tukea ja viisautta sen läpielämiseen?
Yksilöinä yhdessä
Luonnon kanssa muutoksessa -blogiprojektia varten haastattelin kuutta, jonkinlaisen kriisivaiheen elämässään läpikäynyttä ihmistä. Yhteistä kaikille heistä on, että kriisin myötä he ovat löytäneet luonnosta rauhaa, lohtua ja viisautta vaikean tilanteen läpielämiseen. Siinä, missä kriisit ja muutokset ovat aina henkilökohtaisesti koettuja ja elettyjä, on muutoksessa aina myös jotain yleisinhimillistä, jopa yleismaailmallista. Halusin blogiprojektin kautta havainnoida, voisiko näistä henkilökohtaisista tarinoista löytää piirteitä, joista olisi apua myös tässä yhteisessä muutoksessa, jossa elämme. Löytyisikö niistä työkaluja, viisautta, ymmärrystä ja kenties lohtua ihmisille ilmastokriisin aikakaudella?
Haastattelut toteutettiin luonnossa, haastateltavan valitsemassa paikassa. Haastattelun aluksi haastateltava rakensi luonnonmateriaaleista mandalan, joka on myös kuvattu tarinan yhteyteen. Mandala on monessa kulttuurissa hieman eri muodossa esiintyvä symboli, joka kuvaa keskustan ympärille nousevaa, kehämäistä ja symmetristä kuviota. Mandala -symbolissa on samanaikaisesti läsnä sekä moninaisten muotojen jatkuva muutos että se tyhjyys ja hiljaisuus, josta kaikki nousee ja johon kaikki palaa.
Muutoksen kohtaaminen
Jokaisen tarina on erilainen ja kokemus luonnosta yksilöllinen, mutta esiin nousee muutama teema, joka yhdistää kaikkia haastateltuja. En avaa näitä tekijöitä tässä enempää, sillä luotan siihen, että tekstit puhuvat puolestaan. Sen sijaan kutsun sinut tarinoiden myötä katsomaan sekä oman elämäsi erilaisia muutoskohtia ja -prosesseja että globaalia, meneillään olevaa muutosta. Aina emme voi valita, koska ja millainen muutos tiellemme osuu, mutta voimme luottaa siihen, että aika on aina kypsä muutokselle. Kaikki toisiamme kunnioittavat kommentit ja ajatukset ovat tervetulleita koko projektin ajan blogitekstien kommentointikenttään!
Projekti on osa Mandala ry:n Breathing Art Mandala -kokonaisuutta. Kiitän lämpimästi jokaista tarinansa haastattelussa rohkeasti jakanutta – Emmaa, Liinaa, Christianaa, Maijaa, Emmaa ja Railaa. Kohtaamiset olivat herkkiä ja kauniita, samalla täynnä viisautta, huumoria ja elinvoimaa. Kiitos myös valokuvaaja Päivi Mattilalle hyvästä yhteistyöstä ja läsnäolosta, sekä Vastedes ry:lle projektin tukemisesta.
Raila kaataa suuresta lasipurkista syksyn lehtien keskelle kiviä ja käpyjä hiljentyen rakentamaan mandalaa. Jäämme mandalan äärelle istumaan, ja Raila naurahtaa sanoen, ettei oikeastaan tiedä mihin mandala päättyy. Ehkä istumme sen sisällä.
Railalla oli voimakas suhde luontoon jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Lapsuudenkoti oli vanha talo luonnonläheisyydessä, ja sisarusten kanssa vietettiin paljon aikaa metsässä. Luonto on ollut aina läsnä elämässä eri tavoin, erityisesti elämän vahvoissa käännekohdissa. Voimakkaimmin Raila nostaa esiin vaikean uupumisen, joka 19 -vuotiaana, muutaman vuoden kausittaisen masennuksen jälkeen, vei syvälle tyhjyyteen ja muutti luontosuhdettakin kokemuksen tasolla merkittävästi.
Hiljainen tyhjyys
Uupuminen vei voimat niin, että Raila vetäytyi muutamaksi kuukaudeksi kaikesta sosiaalisuudesta, myös puhumisesta. ”Se oli syvä transformatiivinen prosesssi. Kun lopetin puhumisen, en enää hahmottanut asioita kielen kautta vaan aloin kokemaan ympäristön suorempaan. Sitä on vaikea sanoin kuvata, mutta se oli syvä kokemus.” Kun kriisin pahimman aallonpohjan jälkeen tilanne jaksamisen suhteen parani, Raila jatkoi vetäytymistä hiljaisuuteen, aloitti mehupaaston ja luki kirjastosta kaikki eri henkisiin perinteisiin liittyvät kirjat.
Erityisesti Henryk Skolimowskin teos ekojoogasta, sen sisältämät harjoitukset hiljaisuudesta ja yhteydestä luontoon, sekä buddhalainen tyhjyyden prinsiippi puhuttelivat Railaa kokemuksen keskellä. Skolimowskin keholliset, luonnossa tehtävät harjoitukset ja buddhalaisten munkkien tapa lähestyä kaikkea hiljaisuudesta käsin olivat läsnä jokapäiväisissä metsäkävelyissä ja päivärytmissä. ”Luontoon liittyvät harjoitukset ja paasto oli iso juttu yhdessä. Menin pimeyden kautta tyhjyyteen, ja kun todella syvennyin siihen, siitä tyhjyydestä alkoi tulla valoisaa. Se oli niin vaikuttava ja antoisa kokemus, että olisin halunnut jatkaa sitä, esimerkiksi luostarissa, mihin en kuitenkaan löytänyt mahdollisuutta. Olin siinä kokemuksessa tosi yksin, mutta se toi toisaalta uutta omaa perustaa elämälleni.”
Voimien kasvaessa Raila jatkoi normaalia nuoren aikuisen elämää, mutta kokemus jätti syvän kiinnostuksen buddhalaisuuteen, joka sanoitti Railan kokemaa. Siinä missä eurooppalaisessa tieteen ja filosofian perinteessä ihminen ja luonto on eroteltu toisistaan, aasialaisissa perinteissä vastaavaa jako on jo kielenkin kautta erilainen. ”Se parin kuukauden jakso oli kuin välähdys siihen kokonaisvaltaiseen, ihmistä ja luontoa erottelemattomaan, suoraan maailman hahmottamiseen.” Kriisi oli niin voimakas, että suunnitelmissa olleiden yliopisto-opintojen sijaan Raila hakeutui taideopintoihin, joissa käsitteli aihetta monella tavalla.
Kehollinen kuuluminen
Raila aloitti kung fu -harrastuksen, joka osaltaan vahvisti hiljaisuuden aikana koettua kehollista ymmärrystä ihmisen ja luonnon erottamattomuudesta. ”Kung fu on vahvasti yhteydessä tunteisiin, elämänenergiaan ja luontoon.” Kehollisuus ja liike oli ja on yhä Railalle suora tie luontoyhteyteen. Butoh-tanssi, jossa on vahva luontoyhteyden ja transformaation teema, koko Euroopan halki tehty vuoden mittainen kävelymatka, sekä buddhalaiset meditaatiot ja joogaharjoitus ovat kaikki osaltaan tarjonneet mahdollisuuksia syventää kehollista kokemusta yhteydestä luontoon.
”Joogassa ja tanssissa liikutaan tietoisesti yhteydessä hengitykseen ja niihin elementteihin ja laatuihin, mitä luonnossakin on. Se liike, mikä on ihmisessä ja luonnossa, tuo ikään kuin tietoisen perustan olemiselle. Hengityksessä ja tanssissa ilmenee myös ympäristön vaikutus kehoon, mieleen, tunteisiin.” Raila muistuttaa, ettemme ole erillisiä ilmakehästä, vedestä tai maasta allamme – kaikki liike syntyy yhteydessä ja yhdistää.
Railalla oli mukana kivi Mongun-Taiga -vuoristosta Siperiasta. ”Oon iloinen, että mulla oli tuo kivi autossa ja laitoin sen tuohon keskelle. Vuoristot on mulle tärkeitä paikkoja.” Kuva: Päivi Mattila
Luontoyhteys elintapana
Toinen vahva kriisiaika jossa luonto on ollut merkittävästi läsnä, on muutaman vuoden takainen käännytyspäätös Tanskasta kiristyneen maahanmuuttopolitiikan seurauksena ”Se oli niin rankkaa, että paloin pahasti loppuun.” Raila asui kuukauden ystävänsä luona maaseudulla, ja he yhdessä keskittyivät tietoisesti luontoyhteyteen, puhtaaseen ruokaan ja hiljaisuuteen. ”Koen luontoyhteyden vahvasti oman kehon ja intuition kautta, se on sitä luontoa, jota olen. Ruoka, vesi, ilma, en ajattele niitä erillään.”
Tietoinen yhteys luontoon oli keskeistä irtipäästämisen prosessissa. ”Tiesin, että piti päästää irti ihan kaikista suunnitelmista ja siitä persoonasta, mitä mulla oli siihen asti ollut, voin niin huonosti. Se syvällinen kokemus ja yhteys luontoon, mikä silloin 19-vuotiaana hetkellisesti avautui, sekä aiemmat kokemukset yhdessä joogan ja buddhalaisten perinteiden opiskelun kanssa olivat luoneet tietoisuutta siitä olemisen tasosta, joka ei perustu persoonaan tai mieleen. Se antoi rohkeutta päästää voimakkaasti irti, antautua tyhjyyteen.”
Luonto tuki puhtaalla läsnäolollaan, mutta myös ystävän rakkaudellinen läsnäolo, prosessin jakaminen, keskinäinen kuuntelu ja kaiken salliva ilmapiiri oli merkittävää. ”Ihmiset, joilla on vahva luontoyhteys, voivat olla tukena sellaisessa kriisissä, olla kuin ankkurina. Se on iso asia, että ihmiset on toisilleen tukena eri tavoin, puolin ja toisin, siinä on mulle yhteisön aito merkitys.” Kuukausi maalla ystävän luona auttoi toipumaan yllättäen nopeasti pahaksi kehittyneestä akuutista tilanteesta, mutta kokonaan toipuminen on ollut vuosien prosessi.
Rohkeus luottaa intuitioon
Railalle luontoyhteys ja intuitio toimivat vahvasti yhdessä. Elämän kriisikohdissakin päätökset seuraavista askelista ovat nousseet luontoyhteydestä ja intuition perusteella. ”Luonto on kokemukseni mukaan aina tukena kun sille avautuu, jos on valmis ottamaan viestin vastaan ilman ennakko-oletusta siitä mitä sen pitäisi olla.” Oleellista on rohkeus luottaa saamiinsa visioihin ja ideoihin ja uskoa, että ne voivat toteutua.
Raila kokee intuition seuraamisen ja aktiivisen luontoyhteyden olevan avain eheytymiseen laajemminkin. ”Intuitio ja luontoyhteys ei kuitenkaan rajaa pois mitään moderneja lääketieteellisiä tai muita keksintöjä, sillä eheys on inklusiivinen asia. Luontoyhteys ja intuitio sisältää ihmiskulttuurin ja sen eri puolet.” Yhteys luontoon on Railalle nykyään jatkuvasti läsnä, niin metsässä kuin kaupungissakin. ”Luontoyhteyden voi mahdollisesti sulkeä jäämällä elämään vain ajatuksen tasolle, sillä nimenomaan ajattelu ja kielenkäyttö erottelee. Luontoyhteyteni on vahvasti kehollinen, aistien ja tunteidenkin kautta hahmotettavissa, ja se on kaikkialla.”
Yhdessä tuntemattoman äärellä
Railan suhtautuminen muutokseen on kasvanut kriisien myötä. ”On tärkeä ominaisuus ettei anna periksi, sillä tavalla saa aikaan pitkäjänteisiä hyviä asioita, mut yhtä tärkeää on osata päästää irti niissä kohdissa, joissa se on viisaampaa. Taju siitä, missä irtipäästämisen kohta on, ei kohdallani välttämättä ole silti kasvanut”, Raila nauraa. ”Tai asioissa, joihin oon tottunut, se on varmasti kasvanut, mutta yllättävissä tilanteissa ihmisluonto on usein arvaamaton, ja suhtaudun siihen aika nöyrästi.”
Tuntemattoman kohtaamisessa Railaa auttaa etenkin sellaisten ihmisten esimerkki, joilla on paljon myötätuntoa ja rohkeutta katsoa asioita sellaisina kuin ne ovat. ”Sellainen esimerkki auttaa elämään tuntemattoman kanssa ja sisäistämään sen, että siinä on myös tosi paljon kauneutta, että me tiedetä tai tunneta asioiden kulkua ennalta. Siinä on mukana mahdollisuuksien kirjo kaikkiin suuntiin.”
Teemme Maijan kanssa retken lapsuudenmaisemiin, pienen järven rannalle. Tihkusateessa sytytämme nuotion, joka vielä kytee edellisten retkeilijöiden jäljiltä. Syysilma on kylmä ja kostea ja tuuli puhaltaa, mutta Maija on tottunut luonnon erilaisiin puoliin.
Viljelijän kumppani
Maatilan tyttärenä ajatus vuodenkierrosta on Maijalle keskeinen osa luontoyhteyttä. Lapsuudessa luonnon kiertokulku oli läsnä vuodenaikojen mukaan ajoitetuissa töissä, mutta myös muussa elämisen rytmissä. Ihminen oli osa kokonaisuuden kiertoa, jossa erilaiset vaiheet seurasivat toisiaan. Luonnon kanssa elettiin kuin kumppanina, jota tulee ymmärtää. ”Perittyynkin luontosuhteeseen on aina liittynyt kunnioitus ja sen ymmärtäminen, että ihminen on aina myös luonnon armoilla.”
Vanhemmat opettivat retkeilemään luonnossa, joten suhde metsään syntyi myös jo lapsuudessa. ”Metsä on toisaalta turvapaikka, mutta pitää kuitenkin tietää kuinka siellä ollaan ja kuinka siellä kulkee, että se suhde säilyy hyvänä. Tunnistaa omat rajansa suhteessa luontoon.” Metsä ei ollut aina helppo ympäristö, mutta se oli luontainen paikka kulkea, katsella ja rauhoittua, tuntea kuuluvansa.
Metsän syli
Maija nostaa esiin erityisesti kaksi kokemusta, joissa luonnosta saatu tuki on ollut korvaamatonta. Kun miesystävä lyhyen seurustelun jälkeen kuoli äkillisesti, jäi umpirakastunut Maija yhtäkkiä yksin. ”Sitä asiaahan ei mikään eikä kukaan pystynyt ottamaan pois, eikä muuttamaan muuksi, eikä mitkään sanat olisi varsinaisesti lohduttaneet. Tuntui, että se on ainoa asia joka voi auttaa, että hakeutuu luontoon, semmoisen ihmisen perusolemuksen ja elämän jatkumisen äärelle.”
Maija sanoo, että luonnossa läsnä oleva ikiaikaisuus ja jatkuva kierto tuntui siinä tilanteessa turvalliselta. Vaikka omassa elämässä tapahtuisi mitä, tietyt asiat vain ovat ja jatkavat kulkuaan tuttuun tapaan. ”Kun on kertakaikkisesti se olo, että mä en mahda asioille mitään vaikka haluaisin, niin luonnossa tulee konkreettiseksi se ettei mun kuulukaan mahtaa asioille mitään. Että maailma ja luonto on sellainen. Kovin on vähäiset ihmisen keinot, ja se tuntui lopulta ihan hyvältä.”
Maijalle metsään meneminen oli menetyksen keskellä itsestäänselvyys, mutta päämäärättömän vaeltelun rinnalle syntyi myös jotain uutta. ”Halu halata puuta vain syntyi kun olin metsässä. Tuntui, että kun sille sitä tuskaansa itki, niin se oli vaan hirveen lohduttavaa. Siinä se puu on niin jämäkkä ja se vaan on.” Kun oma tunnetila oli turvaton, toi metsä lohtua ja turvaa. Mitä synkempi kuusikko, sen parempi – se ikään kuin sulki Maijan turvalliseen syliinsä.
Mandalanrakennus vei Maijan ajatukset vuodenkiertoon ja elämänkiertoonkin. ”On sitä tuoretta vihreetä ja sit tulee niitä muita vaiheita. Ja sit tulee taas se kevät.” Kuva: Päivi Mattila
Selkeys ja rauha
Luonto oli Maijan apuna myös silloin, kun yhteistyö entisen työparin kanssa muuttui ylivoimaisen haastavaksi. ”Ennen kaikkea se oli metsä, joka auttoi ahdistuksen purkamiseen lopulta enemmän kuin yksikään työnohjaus.”Kun oikein otti päähän ja ahdisti, Maija lähti metsään. Alussa päässä myrskysi ja askel oli ripeä, mutta pian huomasi, miten vauhti hidastui ja ajatukset hiljenivät. ”Metsässä rauhoittuminen on luontainen prosessi,” Maija sanoo, ”en ota sitä tietoisesti tavoitteeksi. Menen vaan, tutkin ympäristöä ja katson mitä tapahtuu.”
Metsän aikaansaama rauhoittuminen auttoi näkemään tilanteen selvemmin ja löytämään uusia toimintatapoja. Yleisestikin Maija sanoo luonnon monimuotoisuuden tarkkailun ja ekosysteemien ymmärtämisen auttaneen myös erilaisten ihmisten hyväksymisessä ja heidän kanssaan toimeen tulemisessa. ”Kaikilla meillä on jotain, jossa me ollaan hyviä. Ja kaikilla on joku paikka tässä kokonaisuudessa.”
Hoitava luontosuhde
Myös oman kehon viestien kuuntelu kehittyi metsän keskellä. Nykyisin Maija tunnistaa tarpeen rauhoittumiselle ajoissa ja osaa priorisoida sitä. Metsässä liikkuminen on säännöllinen osa arkea, sillä sen hermostoa rauhoittava ja päätä selkiyttävä vaikutus ennaltaehkäisee stressiä ja auttaa näkemään mikä on tärkeää. ”On niin paljon aivan turhanaikaista hössötystä, joka luo kiirettä ja suorituspainetta ja saa ihmisen voimaan huonosti.”Lisäksi metsä toimii hoitokeinona akuuteissa tilanteissa. ”Kun työssä on joku stressaava vaihe, niin se helpottaa kun menee metsään.”
Luontoyhteys on Maijalle toimiva mittari hyvinvoinnille. ”Siinä tilanteessa kun on huomannut, ettei enää näe luonnon kauneutta ympärillään, on tajunnut olla huolissaan itsestään. Ja kun synkän vaiheen jälkeen taas huomaa sen kauneuden, niin tunnistaa oman toipumisensa.”Luonto ja sen kauneus kuvastaa Maijalle samalla ihmisyyden kokemuksia.”Joka vuodenajassa on ilmiöitä, joita saattaa sillä hetkellä kiroilla, mutta myös asioita jotka on kauniita. Vaikka syksyn pimeys ja harmaus joskus harmittaa, niin se antaa luvan olla vähemmän tehokas. Saa vaan kääriytyä viltteihinsä ja levätä.”
Luonto arjessa
Maijalle on olennaista jakaa merkityksellinen luontosuhde läheisten kanssa. ”Oli aika, jolloin lähipiirin ihmisillä ei ollut vahvaa luontosuhdetta ja se vaikutti myös oman luontosuhteen hetkelliseen kuihtumiseen. Se on ollut sellainen vaihe etten voinut hyvin.”Kun omannäköinen luontosuhde pikkuhiljaa rakentui uudelleen, elvytti se kokonaisvaltaisesti ja herätti tekemään arvovalintoja myös liittyen ihmisen ylikuluttamiseen ja toimintaan maapallolla.
Nykyisen kumppanin kanssa retkeillään jatkuvasti, eikä muuttaminen”Kuhmon perämettään”omavaraistalouteentunnu kaukaa haetulta. Päivätyö kaupungissa kun asettaa omat haasteensa luonnonrytmin kunnioittamiselle arjessa. ”Syksyllä kun biologia sanoo, että pitäisi mennä päiväunille, niin pitäisikin yhtäkkiä kaikkein eniten järjestää ja olla kaikkein tehokkain, osallistua joka tilaisuuteen.”Maanviljelijänä oma elämänrytmi oli luontaisempi. ”Kun on pimeetä talvella niin ollaan aikalailla hissunkissun, ja kun on kesä niin tehdään vähän enemmän. Ei pakoteta itseensä keinotekoisesti toimiin vastoin asioita, joita meillä on biologiassa.”
Pienet, merkitykselliset asiat
Omat kokemukset ovat johdattaneet Maijan työskentelemään maanviljelijöiden hyvinvoinnin parissa sekä vetämään mielenterveyden ensiapukursseja. ”Kun on käynyt raskaita aikoja läpi ja selvinnyt niistä, niin haluaa olla tarjoamassa kainalosauvaa muille vastaavissa tilanteissa.”Kummassakin työssä Maija hyödyntää luonnon hoitavaa voimaa, ja usein asiakkaiden kanssa lähdetään metsään kävelemään samalla kun keskustellaan vaikeista asioista. Kaupunkiluonto toimii tarvittaessa tilapäismetsänä, ja jo pienet teot voivat olla merkittäviä. ”Järvelle tuijottaminen ruudun sijaan tyhjentää pään aika kivasti.”
Haastavien kokemusten myötä kirkastuneet arvot ja syventynyt luontosuhde näkyvät selkeästi myös Maijan puhuessa ilmastonmuutoksesta. ”Mua häiritsee kuinka sinnikkäästi keskustelu yritetään ohjata pois siitä, että länsimainen överiksi mennyt kuluttaminen on pitkälti ilmastonmuutoksen takana.”Yhteys luontoon on auttanut Maijaa näkemään yhä selkeämmin, mikä on tarpeellista ja mikä turhaa. ”Luonnon kanssa vuorovaikutuksessa elämisen pitäisi olla sellaista, että kaikessa tekemisessä aina myös mietitään sen tarpeellisuutta ja vaikutuksia muuhun luontoon. Luonto ei ole vaan ihmisen tarpeita palveleva resurssi.”
Sisäänrakennettu kunnioitus luonnon kokonaisuutta kohtaan ohjaa Maijaa arjessa. Sisällä kulkevia hämähäkkejä ei tapeta, sillä niillä on oleellinen tehtävä ekosysteemissä, eikä voikukkia vastaan sodita keväisin, ovathan ne elintärkeitä pölyttäjille. Syyssateilla levätään. Luonto on sellainen kuin se on. Ei aina helppo, mutta ihmisellä on siinä paikkansa. Sen hyväksyminen tuo rauhaa.
Luontoyxeys 