Maija

Maija: Samassa rytmissä luonnon kanssa

Teemme Maijan kanssa retken lapsuudenmaisemiin, pienen järven rannalle. Tihkusateessa sytytämme nuotion, joka vielä kytee edellisten retkeilijöiden jäljiltä. Syysilma on kylmä ja kostea ja tuuli puhaltaa, mutta Maija on tottunut luonnon erilaisiin puoliin.

Viljelijän kumppani

Maatilan tyttärenä ajatus vuodenkierrosta on Maijalle keskeinen osa luontoyhteyttä. Lapsuudessa luonnon kiertokulku oli läsnä vuodenaikojen mukaan ajoitetuissa töissä, mutta myös muussa elämisen rytmissä. Ihminen oli osa kokonaisuuden kiertoa, jossa erilaiset vaiheet seurasivat toisiaan. Luonnon kanssa elettiin kuin kumppanina, jota tulee ymmärtää. ”Perittyynkin luontosuhteeseen on aina liittynyt kunnioitus ja sen ymmärtäminen, että ihminen on aina myös luonnon armoilla.”

Vanhemmat opettivat retkeilemään luonnossa, joten suhde metsään syntyi myös jo lapsuudessa. ”Metsä on toisaalta turvapaikka, mutta pitää kuitenkin tietää kuinka siellä ollaan ja kuinka siellä kulkee, että se suhde säilyy hyvänä. Tunnistaa omat rajansa suhteessa luontoon.” Metsä ei ollut aina helppo ympäristö, mutta se oli luontainen paikka kulkea, katsella ja rauhoittua, tuntea kuuluvansa.

Metsän syli

Maija nostaa esiin erityisesti kaksi kokemusta, joissa luonnosta saatu tuki on ollut korvaamatonta. Kun miesystävä lyhyen seurustelun jälkeen kuoli äkillisesti, jäi umpirakastunut Maija yhtäkkiä yksin. ”Sitä asiaahan ei mikään eikä kukaan pystynyt ottamaan pois, eikä muuttamaan muuksi, eikä mitkään sanat olisi varsinaisesti lohduttaneet. Tuntui, että se on ainoa asia joka voi auttaa, että hakeutuu luontoon, semmoisen ihmisen perusolemuksen ja elämän jatkumisen äärelle.”

Maija sanoo, että luonnossa läsnä oleva ikiaikaisuus ja jatkuva kierto tuntui siinä tilanteessa turvalliselta. Vaikka omassa elämässä tapahtuisi mitä, tietyt asiat vain ovat ja jatkavat kulkuaan tuttuun tapaan. ”Kun on kertakaikkisesti se olo, että mä en mahda asioille mitään vaikka haluaisin, niin luonnossa tulee konkreettiseksi se ettei mun kuulukaan mahtaa asioille mitään. Että maailma ja luonto on sellainen. Kovin on vähäiset ihmisen keinot, ja se tuntui lopulta ihan hyvältä.”

Maijalle metsään meneminen oli menetyksen keskellä itsestäänselvyys, mutta päämäärättömän vaeltelun rinnalle syntyi myös jotain uutta. ”Halu halata puuta vain syntyi kun olin metsässä. Tuntui, että kun sille sitä tuskaansa itki, niin se oli vaan hirveen lohduttavaa. Siinä se puu on niin jämäkkä ja se vaan on.” Kun oma tunnetila oli turvaton, toi metsä lohtua ja turvaa. Mitä synkempi kuusikko, sen parempi – se ikään kuin sulki Maijan turvalliseen syliinsä.

Selkeys ja rauha

Luonto oli Maijan apuna myös silloin, kun yhteistyö entisen työparin kanssa muuttui ylivoimaisen haastavaksi. ”Ennen kaikkea se oli metsä, joka auttoi ahdistuksen purkamiseen lopulta enemmän kuin yksikään työnohjaus.” Kun oikein otti päähän ja ahdisti, Maija lähti metsään. Alussa päässä myrskysi ja askel oli ripeä, mutta pian huomasi, miten vauhti hidastui ja ajatukset hiljenivät. ”Metsässä rauhoittuminen on luontainen prosessi,” Maija sanoo, ”en ota sitä tietoisesti tavoitteeksi. Menen vaan, tutkin ympäristöä ja katson mitä tapahtuu.”

Metsän aikaansaama rauhoittuminen auttoi näkemään tilanteen selvemmin ja löytämään uusia toimintatapoja. Yleisestikin Maija sanoo luonnon monimuotoisuuden tarkkailun ja ekosysteemien ymmärtämisen auttaneen myös erilaisten ihmisten hyväksymisessä ja heidän kanssaan toimeen tulemisessa. ”Kaikilla meillä on jotain, jossa me ollaan hyviä. Ja kaikilla on joku paikka tässä kokonaisuudessa.”

Hoitava luontosuhde

Myös oman kehon viestien kuuntelu kehittyi metsän keskellä. Nykyisin Maija tunnistaa tarpeen rauhoittumiselle ajoissa ja osaa priorisoida sitä. Metsässä liikkuminen on säännöllinen osa arkea, sillä sen hermostoa rauhoittava ja päätä selkiyttävä vaikutus ennaltaehkäisee stressiä ja auttaa näkemään mikä on tärkeää. ”On niin paljon aivan turhanaikaista hössötystä, joka luo kiirettä ja suorituspainetta ja saa ihmisen voimaan huonosti.” Lisäksi metsä toimii hoitokeinona akuuteissa tilanteissa. ”Kun työssä on joku stressaava vaihe, niin se helpottaa kun menee metsään.”

Luontoyhteys on Maijalle toimiva mittari hyvinvoinnille. ”Siinä tilanteessa kun on huomannut, ettei enää näe luonnon kauneutta ympärillään, on tajunnut olla huolissaan itsestään. Ja kun synkän vaiheen jälkeen taas huomaa sen kauneuden, niin tunnistaa oman toipumisensa.” Luonto ja sen kauneus kuvastaa Maijalle samalla ihmisyyden kokemuksia. ”Joka vuodenajassa on ilmiöitä, joita saattaa sillä hetkellä kiroilla, mutta myös asioita jotka on kauniita. Vaikka syksyn pimeys ja harmaus joskus harmittaa, niin se antaa luvan olla vähemmän tehokas. Saa vaan kääriytyä viltteihinsä ja levätä.”

Luonto arjessa

Maijalle on olennaista jakaa merkityksellinen luontosuhde läheisten kanssa. ”Oli aika, jolloin lähipiirin ihmisillä ei ollut vahvaa luontosuhdetta ja se vaikutti myös oman luontosuhteen hetkelliseen kuihtumiseen. Se on ollut sellainen vaihe etten voinut hyvin.” Kun omannäköinen luontosuhde pikkuhiljaa rakentui uudelleen, elvytti se kokonaisvaltaisesti ja herätti tekemään arvovalintoja myös liittyen ihmisen ylikuluttamiseen ja toimintaan maapallolla.

Nykyisen kumppanin kanssa retkeillään jatkuvasti, eikä muuttaminen ”Kuhmon perämettään” omavaraistalouteen tunnu kaukaa haetulta. Päivätyö kaupungissa kun asettaa omat haasteensa luonnonrytmin kunnioittamiselle arjessa. ”Syksyllä kun biologia sanoo, että pitäisi mennä päiväunille, niin pitäisikin yhtäkkiä kaikkein eniten järjestää ja olla kaikkein tehokkain, osallistua joka tilaisuuteen.” Maanviljelijänä oma elämänrytmi oli luontaisempi. ”Kun on pimeetä talvella niin ollaan aikalailla hissunkissun, ja kun on kesä niin tehdään vähän enemmän. Ei pakoteta itseensä keinotekoisesti toimiin vastoin asioita, joita meillä on biologiassa.”

Pienet, merkitykselliset asiat

Omat kokemukset ovat johdattaneet Maijan työskentelemään maanviljelijöiden hyvinvoinnin parissa sekä vetämään mielenterveyden ensiapukursseja. ”Kun on käynyt raskaita aikoja läpi ja selvinnyt niistä, niin haluaa olla tarjoamassa kainalosauvaa muille vastaavissa tilanteissa.” Kummassakin työssä Maija hyödyntää luonnon hoitavaa voimaa, ja usein asiakkaiden kanssa lähdetään metsään kävelemään samalla kun keskustellaan vaikeista asioista. Kaupunkiluonto toimii tarvittaessa tilapäismetsänä, ja jo pienet teot voivat olla merkittäviä. ”Järvelle tuijottaminen ruudun sijaan tyhjentää pään aika kivasti.”

Haastavien kokemusten myötä kirkastuneet arvot ja syventynyt luontosuhde näkyvät selkeästi myös Maijan puhuessa ilmastonmuutoksesta. ”Mua häiritsee kuinka sinnikkäästi keskustelu yritetään ohjata pois siitä, että länsimainen överiksi mennyt kuluttaminen on pitkälti ilmastonmuutoksen takana.” Yhteys luontoon on auttanut Maijaa näkemään yhä selkeämmin, mikä on tarpeellista ja mikä turhaa. ”Luonnon kanssa vuorovaikutuksessa elämisen pitäisi olla sellaista, että kaikessa tekemisessä aina myös mietitään sen tarpeellisuutta ja vaikutuksia muuhun luontoon. Luonto ei ole vaan ihmisen tarpeita palveleva resurssi.”

Sisäänrakennettu kunnioitus luonnon kokonaisuutta kohtaan ohjaa Maijaa arjessa. Sisällä kulkevia hämähäkkejä ei tapeta, sillä niillä on oleellinen tehtävä ekosysteemissä, eikä voikukkia vastaan sodita keväisin, ovathan ne elintärkeitä pölyttäjille. Syyssateilla levätään. Luonto on sellainen kuin se on. Ei aina helppo, mutta ihmisellä on siinä paikkansa. Sen hyväksyminen tuo rauhaa.