Joskus alkaessani kirjoittaa mietin, että harhaudunko nyt aiheesta, luontoyhteydestä? Mutta luontoyhteys ei ole vain maata jalkapohjien alla ja metsän aistimista, se on kaiken elämän yhteistä hengitystä, ikuista yhteenkuuluvuutta. Miten siis mikään, mistä ihminen voisi kirjoittaa, voisi olla siitä harhautumista?
Pilvilinnoja betonista
Helposti luontoyhteydestä, tai mistä tahansa muusta asiasta (olkaamme rehellisiä – lähes kaikesta), tulee meille konsepti, jota alamme rakentaa mielemme mukaiseksi. Alamme tietää siitä kaikenlaista, alamme ymmärtää sen toimintaa, alamme vakiinnuttaa siihen toimintamalleja ja uskomuksia. Rajata ja määritellä asioita siihen ja sen ulkopuolelle. Se, mikä ensimmäisenä havahtumisen hetkenä oli jotain kaunista, mysteeristä, mielen mykistävää ja uteliaisuutta herättävää, alkaa pikkuhiljaa, kuin varkain, muotoutua enemmän tai vähemmän jäykäksi uskomusjärjestelmäksi, johon valitsemme lisäosia mielemme mukaan.
Ketuilla luolat, taivaan linnuilla pesät
Kohtaan usein Jeesuksen viisaat, joskin haastavat sanat: ”Ihmisen Pojalla ei ole mitään, mihin hän päänsä kallistaisi.” Ne tulevat esiin jostain syvyyksistä aina kun havahdun siihen, että näkokulmani on takertunut mielen tietoihin tai uskomusjärjestelmiin, jäänyt ajatusten vangiksi. Todellisuudessa – luontoyhteydessä – eläminen vaatii luopumista absoluuttisesta tietämisestä, totuuden naulaamisesta uskomusjärjestelmiin, vanhoihin tai uusiin, toisten tai itse rakentamiin. Totuus on uskoa, ei uskomuksia.
On helppoa ylläpitää ja kerryttää huomaamattaan uskomuksia, jotka myötäilevät ja sopivat näkökulmaamme maailmasta ja todellisuudesta. Siksi juuri ne kohdat maailmassa, jotka haluamme kieltää epätotuuksina, ovat niitä jotka näyttävät meille tien totuuteen. Irtipäästäminen ei ole eroon hankkiutumista, se on vapautta antaa mennä ja jäädä. Se mikä jää, jää, se mikä menee, menee. Todellisuuden mysteeri elää ja hengittää monin kasvoin, joista mitkään eivät ole absoluuttisen totuuden kasvot. Kun ei ole mitään, mihin päänsä kallistaa, ei valheita tai epätotuuksia tarvitse pelätä tai torjua, totuuksiin tai epätotuuksiin takertua.
Mielikuvituksen lähde
Ihmismielen kyky sanoittaa ja kuvittaa erilaisia näkökulmia todellisuuteen ja rakentaa niiden pohjalta yhtenäisiä kokonaisuuksia on ihmeellinen ja arvokas. Meillä on kyky luoda ja kehittää luomuksiamme, elää elämää joka pursuaa runsautta monissa väreissä ja muodoissa, niin kirkkaissa vuolaissa virroissa kuin myös harmaissa ja ankeissa torneissa! Mutta todellisuus itse ei ole looginen rakennelma. Se ei ole johdonmukainen, järjellinen, tarkoituksenmukaisista syy-seuraus-suhteista muodostuva yksiselitteinen tai -ulotteinen totuus, se on käsittämätön mysteeri. Älkäämme unohtako tätä kaiken sen informaation keskellä, jolla itseämme ja mieltämme huvitamme.
Jeesuksen opetus Ihmisen Pojasta, jolla ei ole mitään, mihin päänsä kallistaa, on lohduton ja vastuuton, mikäli emme näe sen ytimeen. Mihinkään kiinnittymätön mielikuvitus vailla vahvaa luontoyhteyttä on levotonta ja kuluttavaa, sekä mahdollisesti (ja todennäköisesti) vaarallista ja tuhoisaa. Kun tunnistamme ja avaamme yhteytemme kaikkeen elämään, avaudumme sen syvälle viisaudelle ja annamme mielikuvituksen pulputa yhteisen elämän sydämestä, voimme luoda jotain kaunista ja elävää, tässä ja nyt. Totuus ei ole nähtävissä, kuultavissa tai kosketettavissa, mutta sydämemme voi ammentaa siitä moninaisia muotoja todellisuuden erilaisiksi kasvoiksi.
(Uskomuksista irtipäästäminen voi olla pelottavaa – kuka olen, jos en olekaan minä? Äänitin viime viikolla meditaation Resting In Safety, josta toivottavasti on tukea sisäisen turvallisuudentunteen syventämiseen ❤ Voit kuunnella sen tästä https://soundcloud.com/paulaalina/resting-in-safety )
... Nature & Connection... 