Miksi pelkäämme tilan antamista toiselle? Elämälle? Aidon tilan antamista, sellaisen tilan, joka ei määrittele miten toisen pitäisi se täyttää. Tilan, joka ei odota, vaadi, neuvo. Tilan joka todistaa. Tunnistaa ja tunnustaa. On elävä, utelias yhteys.
Valta ja voima
Ihminen sekoittaa voiman usein valtaan, joka on nimenomaan voiman pelkoa. Valta on aina hallintaa ja hierarkista, oli se sitten hyväntahtoista holhoamista, alistavaa sadismia tai mitä tahansa siltä väliltä. Ihmisen maailma on täynnä valtarakenteita, monella tasolla, räikeitä ja piilottelevia. Minussa itsessäni, suhteessani toisiin, yhteisöissäni, yhteiskunnassa yhteisöjen välillä, ihmisen suhteessa muuhun luontoon. Sisimmässään jokainen meistä tietää, miltä tuntuu olla alistettu, miltä tuntuu alistaa. Jokainen meistä tietää, miltä tuntuu kun on valtaa, miltä tuntuu kun ei ole valtaa. Mutta kuinka moni meistä tietää, miltä tuntuu olla voimakas?
Todellinen voima ei ole yksilöllinen ominaisuus eikä rajallinen resurssi. Voima on elämää, joka yhdistää meidät, kaiken. Voima on jaettu ominaisuus, joka vahvistuu meissä itsessämme suorassa suhteessa siihen, miten annamme sen vahvistua samanaikaisesti toisissa, edistämme sen vapautumista kaikessa, elämän kirjon monimuotoisuudessa, ei vain valikoiduissa kohteissa. Voima on rakkautta, joka lisääntyy sen koskettaessa itseään toisessa kuin kipinä kuivaa puuta, rakkautta joka vie meitä yhdessä kohti tasapainoisesti liikkuvaa kokonaisuutta. Tasapainoon ei voi liikkua erillisinä ryhminä. Tasapaino vaatii koko olevaisen mukanaolon.
Voima elää yhteistyössä
Vallankäyttäjän asemassa luulee helposti tietävänsä, mikä on toisille parhaaksi, mikä on toisen paikka. Uskallammeko luopua vallankäytöstä, ja siirtyä voiman yhteyteen? Nähdä ja tuntea voima itsessämme, nähdä ja tuntea voima toisessa ihmisessä? Uskallammeko omien näkemyksiemme ja ratkaisujemme sijaan kysyä toiselta: miten sinä haluat tulla nähdyksi, kohdelluksi, kuunnelluksi, tuetuksi voiman yhteyteen? Kertoa, miten itse haluamme tulla nähdyiksi, kohdelluiksi ja tuetuiksi? Uskallammeko ihmisen lisäksi ulottaa saman kunnioituksen luontoon, sen monimuotoiseen elämään? Uskallammeko luottaa, että myös luomakunta voi puhua omasta puolestaan, että se tietää ihmistä paremmin mitä tarvitsee? Kyse on halustamme kuunnella, asettua samalle viivalle.
Alistavalla holhoajalla voi olla hyvät tarkoitusperät, mutta voima, rakkaus, ei koskaan oleta toisen puolesta. Voima toimii yhteistyössä, jossa jokaiselle annetaan tila elää voimassa, tasavertaisena. Nyt, kun ahdistavat valtarakenteet alkavat hiertää ihmistä kuin liian kireät farkut kasvavaa teiniä, muistakaamme, että voima ei ole valtaa. Se joka alistaa, on aina myös alistettu. Voima on rakkautta, voima on kunnioitusta elämää kohtaan. Rakkauden voima vahvistuu kokonaisuuden osien aktivoituessa sen yhteyteen. Voima elää sinussa, mutta se ei ole sinun. Se on meidän, koko luomakunnan. Nyt tarvitaan voimaa.
Luonto & Yhteys 