I am poetry,
poetry multiplying
ignited, inspired, interactive, intervowen
I am poetry
and what is poetry
if not an invitation?
I am
an invitation
Istun parvekkeella syysauringossa, katselen edessäni hiljaa huojuvaa valtavaa koivua. Sen oksat riippuvat runsaan keveinä ja tuuheina latvasta maanrajaan, ovat jo saaneet hieman keltaista vehreytensä joukkoon. Kun muutama vuosi sitten muutin nykyiseen asuntooni, se ei heti tuntunut kodilta. Minulla ei juuri ollut huonekaluja, nettiyhteys ei toiminut, tavarat nousivat laatikoista verkkaisesti, asunnossa kaikui. Usein vain makailin sängyllä ja katselin valtavan koivun liikettä ikkunani toisella puolen, sen lehdettömien oksien vuorovaikutusta ja tuulessa muuttuvia kuvioita. Vierauden, irrallisuuden keskellä koivu veti huomiotani puoleensa, tyhjyyden ympärilläni kuin korostaessa sen kutsua. Koivun liikkeessä ja läsnäolossa oli, ja on yhä, jotain äärettömän voimakasta ja lumoavaa.
Tämä koivu on minulle opettaja, ystävä, hoivaaja ja – ennen kaikkea – runotar. Pyhän jumalattaren avatar minun takapihallani, kodissani, naapurustossani, maailmassani. Koivu elää ja ilmaisee jatkuvasti pyhiä totuuksia yksinkertaisesti olemassaolollaan, on kuin kirkkaassa päivänvalossa seisova salaisuus, avoin ovi elämään jossa mahla virtaa. Kutsu, joka ei huutele luokseen vaan tietää minun huomaavan. Koivu johdattaa minut läsnäoloon, joka liikkuu kokonaisuutena kaoottisen harmonisesti. Koivu on niin valtava, että kovassakaan tuulessa se ei koskaan näytä siltä, että olisi riepoteltavana. Sen liikkeissä on pehmeää arvokkuutta, ryhdikästä herkkyyttä, kun se antautuu tuulen kosketukselle menettämättä vakauttaan, maata kohden riippuvat oksat kuin ohuet langat toistensa seurassa heiluen. Oli koivu lehdessä tai ei, se tuntuu nauttivan elämästä ja hedelmällisyydestä itsessään tavalla, joka vetää puoleensa vastustamattoman vähäeleisesti. Se on täysi, ylitsevuotavainen, itsensä ja maailma.
Koivun runous on liikettä, joka synnyttää avoimia kulkureittejä hahmottomaan hahmottamiseen, maailmaksi tulemiseen itsessäni säilyen, mitä pienimmässä ja suurimmassa määrin. Runotar kutsuu dynamiikkaan, joka syntyy halukkuudesta ottaa vastaan salaisuus joka ei koskaan paljasta itseään, halukkuudesta antaa itsensä sen majaksi. Runottaren laulu on raikas ja lämmin henkäys, joka puhaltaa avoimiksi ovet ja ikkunat niin, että elämä pääsee sisään ja ulos. Runottaren laulut kumpuavat syvältä maasta ja meristä, sävelissään voimakas, uudistava värähtely, kuin lihaksi tullut kirkkaus.
Niin tavallinen, niin ihmeellinen, elää minussa.
You have called me by the name
of my wider presence
and now this body is included
dwells within me, an expression of grace
a little fish in the ocean
precious,
a fish called wonder
... Nature & Connection... 